Jo 23 miljonääriksi tietokonepeliä pelaamalla – näin suomalaiset sijoittuvat

Kilpapelaamisessa liikkuu nykypäivänä huimia summia. Parhaimmat ovat tienanneet pelaamalla miljoonia.

27-vuotias yhdysvaltalainen Saahil ”UNiVeRsE” Arora on eniten palkintorahaa voittanut kilpapelaaja maailmassa.

Kilpapelaaminen eli esports on kasvanut ulos pikkupoikien leikit -sarjasta. Kilpapelaamisesta on tullut ammattilaiskisa, jossa liikkuu miljoonien dollarien arvosta palkintorahaa.

Kilpapelaajien turnaustienestejä listaavan esportsearnings.com-sivuston mukaan maailmasta löytyy 23 vähintään miljoona dollaria voittanutta kilpapelaajaa.

Eniten palkintorahaa on voittanut 27-vuotias yhdysvaltalainen Saahil ”UNiVeRsE” Arora. Hänen lajinsa on tietokonepeli Dota 2, ja joukkue on puolestaan Evil Geniuses.

Urallaan Arora on voittanut huimat 2,6 miljoonaa dollaria. Puolet summasta on elokuulta 2015, jolloin Evil Geniuses voitti pelin MM-kisoiksikin kutsutun The International -turnauksen. 6,6 miljoonan dollarin pääpalkinnosta Aroran osuus oli 1,3 miljoonaa.

Hänen nykyiset ja entiset joukkuetoverit kuuluvat myös eniten tienanneiden pelaajien joukkoon: Kuuden eniten tienanneen pelaajan joukkoon mahtuu ainoastaan yksi pelaaja, kiinalainen Li ”iceice” Peng, joka ei ole pelannut Aroran kanssa samassa joukkueessa.

Kymmenen eniten palkintorahaa voittanutta kilpapelaajaa maailmassa

Ensimmäinen Dota 2:n ulkopuolinen pelaaja listalla on korealainen League of Legends -pelaaja Lee ”Faker” Sang-hyeo sijalla 29. Kaiken kaikkiaan Dota 2 -pelaajia mahtuu sadan eniten tienanneen pelaajan joukkoon huimat 74.

Sadan parhaan joukkoon mahtuu myös kaksi suomalaista: Dota 2:sta pelaavat Jesse ”JerAx” Vainikka (88.) ja Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen (94.).

Yhdysvalloissa asuva 17-vuotias pakistanilainen Syed Sumail ”SumaiL” Hassan on voittanut urallaan 2,3 miljoonaa dollaria.

Suomalaisten voittosummissa suuria eroja

Vainikan ja Urpalaisen jälkeen eniten tienanneista suomalaispelaajista listalla ovat jo peliuran lopettaneet Lauri ”Cyanide” Happonen sekä Kalle ”Trixi” Saarinen.

Listalla 5. ja 6. sijalla olevat Counter-Strike-tähti Aleksi ”allu” Jalli ja StarCraft II -peluri Vesa ”Welmu” Hovinen puolestaan kilpailevat yhä ahkeraan.

21-vuotias Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen on toiseksi eniten tienannut suomalaispelaaja 384 708 dollarilla.

Eri pelisarjojen huiput

 Viisi eniten tienannutta naispelaajaa

Amerikkalaiset ovat kovimpia konsolipelaajia

Dota 2:ssa liikkuu eniten palkintorahaa

Valven julkaisemassa Dota 2:ssa liikkuu ylivoimaisesti eniten palkintorahaa. Dota 2 -turnauksissa on jaettu vuosien varrella yhteensä 87,4 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Perässä tulevat League of Legends (36 miljoonaa) ja Counter-Strike: Global Offensive (36 miljoonaa).

Kilpapelaamisen historian suurin palkintopotti nähtiin elokuussa 2016 pelatussa The International 2016 -turnauksessa, jossa jaettiin 20,7 miljoonaa dollaria joukkueiden kesken. Voiton vienyt kiinalainen Wings-joukkue tienasi mestaruudestaan 9,1 miljoonaa dollaria.

Kovat kuukausipalkat turnaustulojen lisäksi

Turnausvoittojen lisäksi parhaimmat pelaajat nostavat myös kuukausipalkkaa sekä tienaavat mahdollisesti lisätuloja striimaamalla omaa peliään tai Youtubeen lataamillaan erilaisilla videoilla, kuten vlogeilla tai pelisuoritusten koostevideoilla.

Tanskalaisen Astralis-joukkueen pelaajat kertoivat alkuvuodesta avoimesti saavansa tulevan vuoden aikana palkkaa keskimäärin 9 000 dollaria kuukaudessa. Tähän kun lisätään mahdolliset turnausvoitot, striimaamisesta saatavat lisätulot ja mahdolliset PR-esiintymiset, niin tulot nousevat helposti yli 20 000 dollariin kuukaudessa.

Kovia tuloja striimaamalla tekevät muun muassa Cloud9-organisaatiossa Counter-Strikea pelaava kanadalainen Mike ”shroud” Grzesiek, Team SoloMid -organisaation League of Legends -tanskalaistähti Søren ”Bjergsen” Bjerg sekä Evil Geniusesin kanadalainen Dota 2 -pelaaja Artour ”Arteezy” Babaev. Jokainen kolmikosta kerää lähetyksillään kymmeniä tuhansia katsojia joka kerta, ja sivutulot striimeistä ovatkin useita tuhansia kuukaudessa.

Ilta-Sanomien esports-uutisointia voi seurata myös Twitterin ja Facebookin välityksellä!

Korealainen Lee ”Faker” Sang-hyeok on kolminkertainen League of Legendsin maailmanmestari.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?