Esports

TI5: Korealaisyllättäjä kahdeksan parhaan joukkoon, Vainikan MVP Hot6ix putosi

Julkaistu:

DOTA 2
Kilpapelaamisen historian suurimman turnauksen, Dota 2 -pelin The International 5:n, pudotuspelejä on pelattu kaksi päivää. Jäljellä on vielä kymmenen joukkuetta kilpailemassa yli kuuden miljoonan dollarin pääpalkinnosta.
Vuoden odotetuin Dota 2 -turnaus alkoi maanantai-iltana suomen aikaa Seattlen KeyArena -areenalla. Tuhannet fanit ovat saapuneet seuraamaan otteluita lähes viikoksi.

Positiivista palautetta saaneen avajaisseremonian jälkeen alkoivat yllättäen ongelmat, kun paikallisen internet-tarjoajan ComCastin verkolla oli suuria ongelmia. Tämän seurauksena tapahtuman suorat lähetykset katkeilivat ja otteluiden alkamisajat venyivät hieman. Ongelmat saatiin kuitenkin korjattua alle kahdessa tunnissa.

Pudotuspelien formaatti:

Ylemmän kaavion ottelut pelataan paras kolmesta -sarjoina, joista häviäjät putoavat alempaan kaavioon. Alemmassa kaaviossa ensimmäinen kierros pelataan kerrasta poikki -peleinä, loput kierrokset paras kolmesta -sarjoina. Tappio alemmassa kaaviossa tarkoittaa turnauksesta putoamista.

The International 5:n avajaisseremonia:

Ensimmäinen päivä, ylempi kaavio:

Avauspäivänä pelattiin ylemmän kaavion neljästä ottelusta vain kaksi.

Kierroksen avausottelussa kiinalainen LGD Gaming kohtasi venäläisen Team Empiren. Voittaja selvisi vasta kolmannen ja viimeisen kartan päätteeksi, josta LGD taisteli 2–1-sarjavoiton itselleen 48 minuutin jälkeen.

Villillä kortilla karsinnoista turnaukseen noussut kiinalaisjoukkue CDEC Gaming yllätti monet sijoittumalla omassa lohkossaan toiseksi, eikä joukkue hiljentänyt vauhtiaan Cloud9-joukkuettakaan vastaan. Nopea 2–0-voitto varmisti kiinalaisjoukkueiden välisen kohtaamisen toiselle kierrokselle, kun CDEC kohtaa seuraavaksi LGD:n.

Ensimmäinen päivä, alempi kaavio:

Pudotuspelit alemmasta kaaviosta aloittanut suomalaispelaaja Jesse ”JerAx” Vainikka jäi yhdessä joukkueensa MVP Hot6ix:in kanssa sjoille 13–16, kun joukkue kärsi tappion kiinalaiselle Invictus Gamingille.

MVP Hot6ix:in sisarjoukkue Phoenix puolestaan jatkoi alemman kaavion toiselle kierrokselle pudottamalla hallitsevan mestarin, kiinalaisen Newbeen, turnauksesta vakuuttavalla esityksellä.

Voitettuaan ensimmäisen The Internationalin vuonna 2011, sekä sijoituttuaan hopealle vuosina 2012 ja 2013, jäi Natus Vincere viime vuonna sijoille 7.–8. Tänä vuonna matka päättyi pudotuspelien avauskierrokselle ja sijoille 13.–16., kun joukkue kärsi tappion kiinalaiselle Vici Gamingille.

Neljäs joukkue joka päätti turnauksen avauspäivään oli malesialainen Fnatic. Joukkue joutui myöntämään tappion venäläiselle Virtus.Pro:lle reilun 38 minuutin jälkeen.

Ensimmäisen päivän tulokset:

KierrosJoukkueTulosJoukkue
UB, kierros 1LGD Gaming2–1Team Empire
UB, kierros 1CDEC Gaming2–0Cloud9
LB, kierros 1MVP Phoenix1–0Newbee
LB, kierros 1Virtus.Pro1–0Fnatic
LB, kierros 1Vici Gaming1–0Na`Vi
LB, kierros 1MVP Hot6ix0–1Invictus Gaming

UB = ylempi kaavio

LB = alempi kaavio

Avauspäivän päätteeksi turnauksesta putosivat:

SijoitusJoukkueMaaPalkintoraha
13.–16.NewbeeKiina54 366 $
13.–16.FnaticMalesia54 366 $
13.–16.MVP Hot6ixKorea54 366 $
13.–16.Na`ViUkraina54 366 $

Ensimmäisen päivän kymmenen parasta yksilösuoritusta:

Toinen päivä, ylempi kaavio:

Toinen päivä alkoi yhdysvaltojen ykkösnimien Evil Geniusesin ja compLexity Gamingin välisellä kohtaamisella. compLexity aloitti ensimmäisen ottelun vakuuttavasti, kun joukkue siirtyi heti ensiminuuteilla johtoon. Evil Geniuses kuitenki nousi tasoihin ja lopulta vielä voittoon konkaripelaaja Clinton ”Fear” Loomisin johdolla. Toinen kartta oli todella yksipuolinen, kun EG varmisti 2–0-tuloksen sarjasta murskavoitolla.

Evil Geniusesin kilpakumppaniksi seuraavalle kierrokselle odotettiin koko turnauksen ennakkosuosikkia Team Secretia, joka kuitenkin jatkaa matkaansa turnauksessa alemmassa kaaviossa. Joukkue hävisi yllättäen 0–2-tuloksella kiinalaiselle EHOME-joukkueelle, joka pelasi molemmat ottelut todella vakuuttavasti.

Toinen päivä, alempi kaavio:

Team Empiren ja MVP Phoenixin välinen kohtaaminen päättyi yllättäen korealaisten voittoon, kun yhdeksi turnauksen vahvimmista joukkueista ennakkoon nimetty Empire hävisi karsinnoista nousseelle Phoenixille 0–2-tuloksella. Korealaisjoukkue on varmistanut paikkansa kahdeksan parhaan joukkoon, mikä on varmasti enemmän kuin mitä kukaan odotti joukkueelta.

Kiinalainen Vici Gaming varmisti neljäntenä kiinalaisjoukkueena paikkansa kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Cloud9:n suoraan kahdessa kartassa. Cloud9 oli viime vuonna yksi parhaista joukkueista sijoittumalla lukuisissa kisoissa toiseksi sekä neljänneksi Internationalissa. Tänä vuonna tulokset ovat kuitenkin pääasiassa olleet kaukana mitalisijoista.

Toisen päivän tulokset:

KierrosJoukkueTulosJoukkue
UB, kierros 1Evil Geniuses2-0compLexity Gaming
UB, kierros 1Team Secret0-2EHOME
LB, kierros 2MVP Phoenix2-0Team Empire
LB, kierros 1Vici Gaming2-0Cloud9

UB = ylempi kaavio

LB = alempi kaavio

Toisen päivän päätteeksi turnauksesta ovat ulkona seuraavat joukkueet:

SijoitusJoukkueMaaPalkintoraha
9.–12.Team EmpireVenäjä217 498 $
9.–12.Cloud9Yhdysvallat217 498 $
13.–16.NewbeeKiina54 366 $
13.–16.FnaticMalesia54 366 $
13.–16.MVP Hot6ixKorea54 366 $
13.–16.Na`ViUkraina54 366 $

Ottelukaavio näyttää tältä kolmanteen päivään lähtiessä:

Pudotuspelien kolmantena päivänä pelataan ylemmän kaavion toisen kierroksen ottelut sekä alemman kaavion toisen kierroksen viimeiset kaksi ottelua.

Turnaus huipentuu 8. elokuuta paras viidestä -sarjana pelattavaan finaaliin. Turnauksen palkintopotti on tällä hetkellä 18 121 988 dollaria, josta voittajajoukkue kuittaa 6 523 916 dollaria.

Näin seuraat The Internationalia:

Tuloksia sekä itse turnausta voi seurata parhaiten virallisen turnaussivuston kautta osoitteesta dota2.com/international, josta löytyy tuloksien lisäksi linkit kaikkiin lähetyksiin sekä päiväkohtaiseen otteluohjelmaan.

Pudotuspelit alkavat jokaisena päivänä kello 20.00 Suomen aikaa. Finaali pelataan 8. elokuuta kello 23.00 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. 6

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Friederike-myrsky kylvänyt tuhoa Euroopassa – hurrikaanitason tuulet tappaneet ainakin yhdeksän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    9. 9

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    10. 10

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. Näytä lisää