Esports

Assemblyjen StarCraft II -turnauksen mestaruus Koreaan – ranskalaispelaaja sijoittui toiseksi

Julkaistu:

Assembly Summer 2015
Assembly Summer 2015 -tapahtuman StarCraft II -turnaus on päättynyt korealaisen Hwang ”Losira” Kang Hon voittoon, kun hän kaatoi finaalissa ranskalaisen Théo ”PtitDrogo” Freydièren 4–2 tuloksella. Voitostaan hän tienasi 6 000 dollaria.
Perjantaina pelatuissa pudotuspeleissä nähtiin yhteensä kahdeksan pelaajaa, joista ainoa ei-korealainen oli Freydière.

Freydière aloitti pudotuspelinsä voittamalla Kim ”Apocalypse” Min Hyungin 2–0 tuloksella. Seuraavaksi kaatui korealainen Ko ”HyuN” Seok Hyun ylivoimaisesti 3–0 lukemin, jota oltiin pidetty ennakkoon yhtenä voittajasuosikeista.

Toisella puolella pudotuspelikaaviota nähtiin myös yllätyksiä, kun Choi ”BBoongBBoong” Jong Hyuk pudotti Jung ”FanTaSy” Myung Hoon turnauksesta.

Hetkeä myöhemmin Kang Ho eteni välieriin voitettuaan Hwang "KeeN" Kyo Seokin, jonka jälkeen hän jatkoi finaaliin voitettuaan Jong Hyukin 3–1 tuloksella.

Paras seitsemästä -sarjana pelattu finaali alkoi Freydièren voitolla, mutta Kang Ho nousi tasoihin jo seuraavan kartan päätteeksi. Kolmas kartta päättyi nopeasti Freydièren voittoon, mutta jälleen Kang Ho tasoitti tilanteen.

Freydièren ei noussut enää johtoon 2–2 tilanteesta, kun Kang Ho vei viidennen ja kuudennen kartan ongelmitta. Voitostaan Kang Ho ansaitsi kuusituhatta dollaria sekä uransa ensimmäisen ison turnausvoiton.

Vasta viimeisen muutaman kuukauden aikana pelin huipulle nousseelle Freydièrelle toinen sija on hänen peliuransa toistaiseksi paras sijoitus.

ASUS ROG StarCraft II Summer 2015 -loppusijoitukset:

Sijoitus Pelaaja Maa Palkintoraha WCS-pisteet
1. Losira Korea 6 000 $ 300
2. PtitDrogo Ranska 3 000 $ 200
3.-4. BBoongBBoong Korea 1 500 $ 150
3.-4. HyuN Korea 1 500 $ 150
5.-8. FanTaSy Korea 350 $ 100
5.-8. TRUE Korea 350 $ 100
5.-8. Apocalypse Korea 350 $ 100
5.-8. KeeN Korea 350 $ 100
13.-16. Welmu Suomi 200 $ 75
17.-24. Serral Suomi - -
17.-24. elfi Suomi - -
25.-32. Fuzer Suomi - -
25.-32. Calt Suomi - -
25.-32. ZhuGeLiang Suomi - -

Assemblyt jatkuvat vielä lauantaina Hearthstone- ja Counter-Strike: Global Offensive -turnausten pudotuspeleillä. Hearthstonessa ei kilpaile suomalaisia, mutta CS:GO-turnauksessa nähdään mukana kolme suomalaisjoukkuetta taistelemassa voitosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. 6

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    7. 7

      Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

    8. 8

      Reino Nordin kertoo Cosmopolitanille hänen ja Marian suhteesta: ”Todella hyvä seksielämä”

    9. 9

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. Näytä lisää