Yhdysvaltalainen suoratoistopalvelu Netflix lähestyy suomalaisia käyttäjiä vaatimuksella vahvistaa katselulaitteen, kuten television, kuuluminen Netflix-kotitalouteen. Tavoitteena on estää saman tilin jakamista kodin ulkopuolelle.
Tilanteesta on jaettu kuvakaappaus ainakin Redditissä. Ruutu antaa mahdollisuuden ohittaa vahvistus, mutta on epäselvää, mitä sitten tapahtuu. Joillakin asiakkailla on jo suunnitelma, kuinka he toimivat ilmoituksen osuessa omalle ruudulleen.
– Meidän perheessä katellaan Netflixiä siihen asti, että joltain meistä se lakkaa toimimasta. Sitten vaan tilaus kiinni. Onhan tuota ehditty tilata jo vuosia, Redditissä kommentoidaan.
– Lopetettiin ennakoivasti Netflixin tilaus jo silloin, kun tästä systeemistä tuli ensimmäiset huhut esiin. En ole kaivannut yhtään, kilpailijoilla on ihan yhtä paljon katsottavaa, kommentoi toinen.
– Hyvin kyllä Netflix osaa hätistää asiakkaat helvettiin, toteaa kolmas.
Lue lisää: Takaraja häämöttää: Netflix-käyttäjien lempipuuhalle stoppi
Suomalaiset havainnot kodin ulkopuolisen käytön rajoittamisesta tulivat nopeasti sen jälkeen, kun Netflix kertoi alkavansa toimia näin ympäri maailmaa. Salasanojen jakamista useamman ihmisen kesken oli rajoitettu tietyillä alueilla jo aiemmin, ja nyt käytäntöä on laajennettu yli sataan maahan.
Netflixin mukaan yksittäistä käyttäjätiliä voivat jatkossa lähtökohtaisesti käyttää vain samassa kotitaloudessa asuvat ihmiset. Yhtiö on kuitenkin tarjonnut lisämaksua vastaan mahdollisuutta lisätä useampia käyttäjiä tilille.
Suomessa lisäjäsenen liittäminen tilaukseen maksaa 3,99 euroa. Jaettuja tunnuksia käyttävä voi myös perustaa kokonaan uuden tilauksen, joka maksaa vähimmillään 7,99 euroa kuukaudessa. Tilaukseen voi siirtää vanhan profiilinsa.
Netflixin mukaan yli sata miljoonaa käyttäjää on jakanut tilejään palvelussa, mistä on yhtiön mukaan ollut haittaa sen kyvylle investoida uusiin sarjoihin ja elokuviin. Vaikka Netflix hiljattain sanoi ensimmäisten kokemusten rajoituksista olleen sille myönteisiä, yhtiö kuitenkin menetti tammi–maaliskuussa yli miljoona käyttäjää pelkästään Espanjassa. Tilanne muualla on epäselvä.