Asiantuntija arvioi: Näin Venäjän hybridi­vaikuttaminen lisääntyy Suomessa lähi­kuukausina

Nato-keskustelun voi odottaa lisäävän Venäjän voimakasta hybridivaikuttamista.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll sanoo, että Suomen on uhkailusta huolimatta pidettävä pää kylmänä ja tehtävä omat ratkaisunsa.

Nato-keskustelun edetessä ja Euroopan turvallisuustilanteen kiristyessä Suomen on varauduttava yhä laajempaan Venäjän suunnalta tulevaan hybridivaikuttamiseen, sanoo STT:lle Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll. Hän vaikuttaa myös kokoomuksen riveissä kunta- ja aluepolitiikassa.

Viime päivinä Venäjä on jälleen uhannut Suomea ja Ruotsia mahdollisilla "sotilaallisilla" toimilla, jos maat harkitsevat Natoon liittymistä. Poliittiset päättäjät ovat myös nostaneet esille, että Suomeen voisi kohdistua mahdollista häirintää.

Tällaiset uhkaukset ovat asia, johon Limnéllin mukaan Suomi saa lähikuukausina tottua.

– Tällähän pyritään nimenomaan vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen Suomessa ja poliittiseen päätöksentekoon. Se on pääsääntöisesti informaatiovaikuttamista, jolla luodaan painetta, uhkaillaan ja pyritään luomaan turvattomuutta.

Twitterissä Limnéll totesi, että Suomen on uhkailusta huolimatta pidettävä pää kylmänä ja tehtävä omat ratkaisunsa.

Limnéll uskoo, että edessä on entistä voimakkaampia hybridivaikuttamisen muotoja. Hän on itse luokitellut kuusi mahdollista vaikuttamisen tapaa.

Ensimmäinen on informaatiovaikuttamisen voimistuminen eli poliittisten päätöksentekijöiden painostaminen, mutta myös yleiseen ilmapiiriin vaikuttaminen.

Nykyteknologian kehitys voi mahdollistaa tähän hyvin monenlaisia keinoja. Näitä voivat olla esimerkiksi tekaistut videot poliittisista päättäjistä, joiden kautta voitaisiin pyrkiä rapauttamaan näiden uskottavuutta.

– Tämä voi kaikessa kieroudessaan olla mitä vaan.

Toisena hän listaa yhä lisääntyvät ja röyhkeämmät meri-, maa- ja ilmatilaloukkaukset eri muodossa. Kolmantena hän nostaa kybermaailman, jota hän kuvaa informaatiovaikuttamisen lisäksi hybridivaikuttamisen "keihäänkärjiksi".

– Kyberuhat voivat olla moninaisia. Ne voivat olla esimerkiksi erilaisten yhteiskunnan sähköisten palveluiden toimintahäiriöitä.

Erityisesti Limnéll nostaa esille terveydenhuollon alan, jossa jaetaan sensitiivistä tietoa.

Neljäntenä Limnéll nostaa esille energian ja sillä kiristämisen.

– Tämä taas edellyttää minusta välittömästi energialähteiden hajauttamista ja korvaamista.

Viidentenä vaikuttamisenkeinona Limnéll nostaa itärajalle suunnattavat siirtolaiset.

– Tämä on jo mitä on aikaisemmin nähty, eli isoja ihmismääriä tuodaan rajalle ja päästetään Venäjän puolelta heidät läpi, katsotaan millaisia ongelmia se tuottaa.

Kuudennen vaikuttamistavan Limnéll sanoo olevan kysymysmerkki.

– Tämä tarkoittaa, että jos varaudumme vain sellaisiin vaikuttamisen muotoihin, joita nyt on jo nähty ja koettu, niin olemme tietyllä tapaa askeleen jäljessä. Meidän pitää olla valmiina varautumaan myös sellaisiin hybridivaikuttamisen muotoihin, joita emme tiedä varmasti.

Joka tapauksessa hybridivaikuttaminen on asia, johon tavallistenkin kansalaisten kannattaa varautua.

– Tilanne edellyttää meiltä vahvaa tilanteen seurantaa ja nopeaa reagointikykyä ja resilienssiä. Eli tuli sitten mitä vaan – sähköt katkeaisivat, palvelut eivät toimisi tai rajatilaloukkauksia tapahtuisi, niin kykenemme siinä tilanteessa toimimaan.

Limnéll suosittelee myös jokaista kotitaloutta laittamaan kotivaransa kuntoon.

– Se on hyödyllistä, tapahtui sitten hybridivaikuttamista tai kevätmyrsky.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?