Poliisia työllistävät uudenlaiset huijaukset, rahoja ei saa takaisin – ”Ihmisille syntyy jonkinlainen sokeus”

Kryptovaluuttaan liittyvät rikokset alkoivat työllistää poliisia toden teolla tämän vuoden aikana.

Asiantuntijan mukaan kryptovaluuttoihin sijoittaessa voi iskeä sokeus, joka hämärtää riskien arviointikyvyn.

Krypto- eli virtuaalivaluuttoihin liittyviä avoimia tutkintoja kertyy poliisille nyt ennätystahtia. Tämän vuoden aikana tapauksia on kirjattu jo ainakin 60 kappaletta yksin Helsingissä, ja uusia tulee viikoittain.

– Niiden määrä on kasvanut merkittävästi tämän vuoden aikana. Se on ihan selvä piikki ja ilmiö. Viime vuonna niitä kirjattiin vain yksittäisiä, Helsingin poliisin rikostarkastaja Ismo Siltamäki kertoo IS Digitodaylle.

Lue lisää: Miltä se bitcoin oikein näyttää? Henrik latasi sekunneissa kaiken, mitä kryptovaluutoista tulisi tietää

Asiasta uutisoi ensin Yle.

Talousrikostutkintojen kasvu ruuhkauttaa juttujen selvittämistä etenkin Helsingin ja Itä-Uudenmaan alueella. Kryptohuijausten osalta se tarkoittaa, ettei niitä aseteta mitenkään etusijalle.

Kryptorikoksia leimaa uhrien toivo helposta rahasta. Sellaiset kryptovaluutat kuin bitcoin tai ethereum ovat viime aikoina nostaneet arvoaan huomattavasti.

Lue lisää: Netflix-hitti poiki Squid-virtuaalivaluutan, jonka arvo noussut tuhansia prosentteja – ”naiivit sijoittajat vaarassa”

– Yleisesti voi sanoa, että ihmiset etsivät netin kautta erilaisia mahdollisuuksia sijoittaa. Ja sitten he osuvat väärälle sivulle, eivätkä tee taustatyötä tarpeeksi. Ihmisille syntyy jonkinlainen sokeus, kun he päättävät lähteä mukaan, Siltamäki hahmottaa.

Lue lisää: KRP varoittaa: haku­koneessa vaanii vaara krypto­valuuttojen omistajalle

Kryptovaluutat ovat ammattilaisillekin usein riski. Valuuttojen arvoa ei kukaan voi varmasti ennustaa. Huijauksissa rahat vie kuitenkin tyypillisesti taho, jolla ei ole aikomustakaan tehdä niillä tuottoa sijoittajilleen.

Sijoittajan pitäisi ottaa vähintäänkin selvää, minkä tahon kautta hän on kryptovaluuttaa hankkimassa. Huijauksissa tekijä ja tämän kotimaa jäävät usein epäselviksi. Siltamäki kehottaa kryptovaluuttoja harkitsevia myös miettimään jo etukäteen, paljonko on valmis menettämään rahaa.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kryptovaluuttaan ei kannattaisi sekaantua ollenkaan.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kryptovaluuttaan ei kannattaisi sekaantua ollenkaan.

Koko Suomessa avoimia talousrikostutkintoja on Siltamäen mukaan päälle 3100 kappaletta. Siinä mielessä kryptohuijaukset näyttelevät vielä pientä roolia koko kuvassa. Mutta uhreille kryptohuijaukset ovat usein muita ikävämpiä, koska rahoja on todella vaikea saada takaisin. Huijauksen ketjut voivat hajaantua eri puolille maailmaa, ja poliisin on hankala saada asiasta selkoa varsinaisesta tekijästä puhumattakaan.

Siltamäki toteaa, että yleensä kryptohuijauksissa asianomistaja menettää rahansa lopullisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?