Traficom varoittaa uudesta verkkopankkitunnuksia koskevasta huijausaallosta – muistuttaa tärkeästä seikasta osoiterivillä - Digitoday - Ilta-Sanomat

Traficom varoittaa uudesta verkkopankkitunnuksia koskevasta huijausaallosta – muistuttaa tärkeästä seikasta osoiterivillä

Verkkopankkien kirjautumistunnukset ovat rikollisille arvokkaita, sillä rahan varastamisen lisäksi niitä voi käyttää myös vahvan tunnistautumisen välineinä.

Traficom muistuttaa, että verkkopankkiin tulisi mennä aina kirjoittamalla pankin osoite selaimen osoiteriville kokonaisuudessaan.

23.10. 0:30

Verkkopankkitunnuksien kalastelu on jyrkässä kasvussa, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Viraston Kyberturvallisuuskeskukseen on tällä viikolla tullut ilmoituksia kalastelusta 70 prosenttia edellisviikkoa enemmän.

–  Tämä on selkeä merkki siitä, että uusi huijausaalto on käynnistynyt tämän viikon alussa, virasto kertoo tiedotteessa.

Poikkeavan uudesta aallosta tekee se, että huijauksia on tehtailtu kaikkien suomalaisten pankkien nimissä.

Keskusrikospoliisi on rekisteröinyt tänä vuonna noin 700 rikosilmoitusta pankkikalastelusta, jonka rikoshyöty on jo noin 8,4 miljoonaa euroa, Traficom kertoo.

Verkkopankkien kirjautumistunnukset ovat rikollisille arvokkaita, sillä rahan varastamisen lisäksi niitä voi käyttää myös vahvan tunnistautumisen välineinä. Tunnistautumisvälineiden joutuminen vääriin käsiin voi johtaa esimerkiksi identiteettivarkauksiin.

Verkkopankkiin pitäisi Traficomin mukaan mennä aina kirjoittamalla pankin osoite selaimen osoiteriville kokonaisuudessaan esimerkiksi “op.fi” eikä ainoastaan “op”. Virasto suosittelee myös käyttämään kotimaisten pankkien mobiilisovelluksia, jotka voi ladata esimerkiksi älypuhelimeen virallisesta sovelluskaupasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?