Yhdysvaltalainen mies viideksi vuodeksi vankilaan swattauksesta, jossa toinen mies kuoli - Digitoday - Ilta-Sanomat

Nettitrollin häiriköinti johti kuolemaan – tuomittiin vankilaan

Tuomari antoi ymmärtää tuomion olevan liian kevyt, mutta ankarampaan rangaistukseen ei ollut mahdollisuutta.

Swattaus on yksi trollaamisen vakavimmista muodoista.

22.7. 13:23

Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva 18-vuotias mies tuomittiin keskiviikkona 60 kuukaudeksi eli viideksi vuodeksi vankilaan rikoksista, jotka hän teki alaikäisenä. Niiden seurauksena menehtyi 60-vuotias niin ikään Tennesseessä asunut isoisä.

Tapahtumia koostavat muun muassa The Register ja tietoturva-ammattilainen Brian Krebs blogissaan.

Tuomittu oli pahemman luokan internet-trolli, eli häirikkö. Hän tavoitteli kuolleen miehen Twitter-käyttäjätunnusta Tennessee myydäkseen sen eteenpäin. Kun mies ei reagoinut toistuviin tekstiviesteihin, tuomittu alkoi kavereineen lähettää hänelle ei-toivottuja pitsoja.

Lopulta tuomittu jakoi miehen kotiosoitteen Discord-keskustelusovelluksen kanavalla, minkä seurauksena tiettävästi eräs Britanniassa asuva alaikäinen soitti poliisit miehen ovelle väittäen tämän tappaneen naisen. Poliisi piiritti miehen talon, ja mies sai antautuessaan tappavan sydänkohtauksen.

Kyseessä on niin sanottu swattaus, jolla viitataan poliisin erikoisjoukkojen tai ylipäätään virkavallan kutsumiseen tahallaan vääriin osoitteisiin häirintätarkoituksissa. Tällaisen hyökkäysten motiivina on usein pilanteko tai kosto jollekin henkilölle. Tavoitteena ei välttämättä ole fyysisen vahingon aiheuttaminen, mutta joissakin tapauksissa uhri on vahingoittunut tai jopa kuollut.

Vuonna 2017 Yhdysvalloissa annettiin swattauksesta jopa 20 vuoden vankeustuomio sen jälkeen, kun kahdelle pelaajalle oli puhjennut riita videopelistä. Lopputuloksena poliisi ampui riitaan liittymättömän miehen tämän avattua oven.

Lue lisää: 1,50 dollarin vedonlyönti videopelistä johti soittoon poliisille ja kuolemaan – 20 vuoden tuomio

Viime vuonna suomalaismies tuomittiin swattauksesta ja muista tietoverkkorikoksista ehdolliseen vankeuteen.

Lue lisää: Suomalaisteini aiheutti Yhdysvalloissa huijauksillaan kolme isoa poliisioperaatiota – hävittäjät turvasivat lentokoneen hätälaskua

Ilmiö on saanut uusia piirteitä striimaamisen eli suorien verkkolähetysten kasvatettua suosiotaan. Jotkut suositut striimaajat ovat joutuneet swattauksen uhreiksi kesken lähetystensä, koska tekijät haluavat tällä tavalla nähdä itse tekonsa seuraukset ja maksimoida niiden näkyvyyden muillekin.

Myös Tennesseen tapauksesta kertovalla Krebsillä on omakohtainen kokemus swattauksesta.

Lue lisää: Verkkorikolliset iskivät nettikyttää vastaan – palvelunestohyökkäys ja poliisiratsia

Tennesseen tapauksen tuomari antoi tekijälle lain salliman maksimirangaistuksen. Hän kuitenkin antoi ymmärtää olleensa valmis tuomitsemaan miehen pidemmäksi aikaa vankilaan, jos vain laki sallisi sen. Hän luonnehti tekijän aiheuttamaa vahinkoa ”miltei sanoinkuvaamattomaksi”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?