Microsoft julkaisee uuden Windowsin tänään illalla - Digitoday - Ilta-Sanomat

Microsoft julkisti Windows 11:n – Android-sovellukset tulevat pc:lle

Microsoft julkisti järjestysnumeroa 11 kantavan Windowsin. Suurin uutinen oli Android-sovellusten tuominen osaksi käyttöjärjestelmää.

Windows 11:ssä toimivat Android-sovellukset. Kuvassa TikTok, josta ei ole tietokoneversiota.

24.6. 17:30 | Päivitetty 24.6. 20:35

Microsoft julkisti tänään illalla uuden käyttöjärjestelmän, jonka on nimeltään Windows 11.

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella kutsui tiedotustilaisuudessa uudistusta virstanpylvääksi Windowsin historiassa. Käyttöjärjestelmää viedään nykyistä avoimempaan suuntaan.

Järjestelmä on saanut merkittäviä ulkoasu-uudistuksia, kuten kokonaan uuden käynnistysvalikon.

Windows 11:n ulkoasu on kokenut uudistuksen. Käynnistysvalikko asettuu keskelle käyttöjärjestelmää.

Windows 11 on varustettu muun muassa valmiilla ikkunoiden esiasetteluilla. Myös Windowsin tehtäväpalkin toiminnallisuutta on lisätty: sovellusten lisäksi sinne voi tallentaa kokonaisia projekteja, joita voi jatkaa tietokoneen sammuttamisen jälkeen.

Kun kannettava tietokone kytketään mobiilityöskentelyn jälkeen takaisin ulkoiseen näyttöön, käyttöjärjestelmä ”muistaa” tämän järjestelyn ikkunoinnin ja palauttaa sen ennalleen.

Lisäksi järjestelmän ja Microsoftin palvelujen sisäisiä hakuja on parannettu.

Myös Teams-ohjelmiston keskustelu tuodaan osaksi Windowsia. Tämä tarkoittanee Skypen alasajoa.

Esimerkiksi sähköposteja voi sanella. Toiminto ei ymmärrä suomea ainakaan vielä.

Windowsiin on rakennettu myös sanelutoiminnot ja äänikomentojen antaminen. Suomi ei ole tuettujen kielien joukossa.

Myös Microsoft Store -sovelluskauppa on uusittu, ja nyt sieltä vuokrattujen elokuvien näyttäminen isolla ruudulla tietokoneelta käsin.

Microsoft kehuu uutuuden olevan sen tähän asti turvallisin Windows.

Sovelluskehittäjät saivat iloisen yllätyksen. Nämä saavat tuoda käyttöjärjestelmään ohjelmiensa myötä oman rahastusteknologiansa. He voivat joko käyttää sitä tai Windowsin omaa, jonka tuotoista osa menee Microsoftille.

Android-ohjelmia voi ladata Amazon Appstore -sovelluskaupasta Microsoft Storesta.

Microsoftin Windows-johtaja Panos Panay kertoi, että Windows 11:ssä toimivat myös Android-sovellukset. Niitä voi ladata Amazonin sovelluskaupan kautta, ja niitä voi opottaa käynnistysvalikkoon ja tehtäväpalkkiin.

Tämä on suora isku kilpailija Applea kohtaan, joka käräjöi parhaillaan pitääkseen sovelluskauppansa omissa käsissään.

Käyttöjärjestelmää on kehitetty myös pelaajan tarpeisiin. Mukana on muun muassa automaattiset toiminnot hdr-väriavaruuden hyödyntämiseen peleissä. Näiden luvataan tuovan merkittäviä parannuksia kuvanlaatuun ilman tarvetta muutta asetuksia.

Microsoft satsaa Game Pass -tilauspalveluun pelaajille. Pelaamaan pääsee perinteisen tavan ohella Xbox-sovelluksen sisällä, jolloin pelejä pyöritetään palvelimelta käsin.

Pelien latausnopeudet myös kasvavat, sillä Direct storage -tekniikka vie raskaat grafiikkatekstuurit nopeasti näytönohjaimen muistiin.

Käyttöjärjestelmään on upotettu myös Xbox Cloud Gaming -toiminto, joka mahdollistaa pelien palaamisen Xbox-sovelluksella pilvestä, jolloin raskas laskenta tapahtuu Microsoftin palvelimilla. Tämä mahdollistaa pelaamisen köykäisemmilläkin tietokoneilla.

Uusi käyttöjärjestelmä ei tule kuluttajille jakoon saman tien, sanoi Microsoftin viestintäjohtaja Frank X. Shaw lehdistölle järjestetyssä ennakkotilaisuudessa. Rekisteröityneet betatestaajat pääsevät lataamaan sen ensi viikolla, mutta jakelu tavallisille käyttäjille alkaa myöhemmin.

Suomen Microsoftin viestintäpäällikkö Tomi Kuuppelomäki sanoi IS Digitodaylle kuluttajien päivitysten vanhoista Windows-versioista alkavan loppuvuoden aikana.

Ennakkotiedoissa huhuttiin päivitysten olevan mahdollisia jopa Windows 7- ja 8-käyttäjille, vaikka järjestelmien tuki on virallisesti jo päättynyt. Microsoft ei vahvistanut tietoa, vaan puhui ainoastaan Windows 10:stä päivittämisestä.

– Yhteistyössä Dellin, HP:n, Lenovon, Samsungin, Surfacen ja muiden kumppaniemme kanssa pyrimme varmistamaan, että useimmat nyt myynnissä olevat pc-tietokoneet eri malleissa ja hintaluokissa voidaan päivittää Windows 11:een. [...] Maksuton päivitys saapuu ladattavaksi vaatimukset täyttäville Windows 10 -tietokoneille myöhemmin tämän vuoden aikana , Microsoft muotoilee verkkosivuillaan.

Oman tietokoneensa päivitettävyyden voi tarkastaa myöhemmin Microsoftin PC Health Check -sovelluksella.

Testiversion järjestelmävaatimukset ovat 4 gigatavua ram-muistia, 64 gigatavun massamuisti, kaksiytiminen 64-bittinen suoritin, 720p-tasoinen vähintään 9 tuuman näyttö, ja DirectX 12 -yhteensopiva grafiikkapiiri. Melkein kaikki modernit pc-tietokoneet täyttävät nämä vaatimukset.

Yhtiön nykyinen tärkein käyttöjärjestelmä, vuonna 2015 julkaistu Windows 10 on tulossa tiensä päähän vuonna 2025, vaikka sen oli määrä olla ”viimeinen Windows”, jota pidetään päivityksin ajan tasalla.

Lue lisää: Windows 10:n lähtölaskenta alkoi: Seuraaja odottaa nurkan takana

Windows 10 sai aluksi neljännesvuosipäivityksiä, jotka toivat tullessaan uusia ominaisuuksia. Sittemmin päivitykset ovat muuttuneet puolivuosittaisiksi, ja ne ovat tuoneet enemmän korjauksia ja parannuksia kuin varsinaisia uusia ulottuvuuksia. Microsoft ei ole toistaiseksi kommentoinut Windows 11:n päivityskäytäntöjä.

Lue lisää: Windows 11:sta vuoti lisätietoja: Näille käyttäjille päivitys on ilmainen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?