Internetissä iso häiriö – iski pankkeihin ja lentoyhtiöihin

Takana olivat Akamai-yhtiön ongelmat. Palvelut palautuvat tai ovat palautuneet jo.

Häiriöistä kärsinyt Akamai vastaa monien verkkosivujen jakelusta ympäri maailman.

17.6.2021 13:35

Tietoliikennepalvelujen katkos halvaannutti muun muassa suurten pankkien ja lentoyhtiöiden asiakaspalvelua maailmanlaajuisesti torstaina. Vaikka katkos kesti vain noin tunnin, se ehti vihastuttaa kuluttajia, jotka eivät päässeet verkkosivustoille tai mobiilisovelluksiin.

Ongelman syyksi paljastui yhdysvaltalaisen teknologiatoimittajan Akamain järjestelmävika. Pilvipalveluita tuottava yhtiö välittää arviolta 15–30 prosenttia kaikesta internetin tietoliikenteestä.

Verkkosivujen jakelusta vastaavan Akamain palvelunestohyökkäyksiä torjuvan Prolexic-alustan häiriö sai aikaan lukuisia samanaikaisia häiriöitä ympäri maailman.

Ongelmasta kärsivät esimerkiksi yhdysvaltalaiset Delta-, United- ja Southwest-lentoyhtiöt. Ongelmia ilmeni myös muun muassa Australiassa Commonwealth Bankissa, joka on maan suurin pörssiyhtiö. Haittaa syntyi niin ikään Australian postipalveluun.

Katkos koettiin ennen liikkeiden aukeamista Suomen aikaa, joten esimerkiksi Australiassa se osui iltapäivään.

Edellisen kerran laaja vastaava nettihäiriö nähtiin runsas viikko sitten, kun pilvipalvelutarjoaja Fastlyn jakeluverkossa oli ongelmia.

Häiriö oli niin vakava, että tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoi ”internetin kaatuneen”.

Lue lisää: ”Internet on periaatteessa kaatunut” – verkkosivut menivät nurin ympäri maailman

Tietoturvayhtiö Check Point huomautti lausunnossaan, että tämän päivän katkoksen takana ovat samankaltaiset syyt. Vika yhdessä ainoassa paikassa riittää kaatamaan lukuisia verkkosivuja ympäri maailman.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?