39-vuotias Liverpoolissa asunut mies tuomittiin 13 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankilaan viime perjantaina kokaiinin, heroiinin ja muiden huumeiden välittämisestä.
Merseysiden poliisin tiedotteen mukaan mies jäi kiinni, koska hän jakoi puhelimellaan valokuvan stilton-juustosta. Valokuvassa näkyi myös miehen käsi, josta poliisi pystyi lukemaan sormenjäljet.
Kuvasta oli luettavissa rikollisen sormenjäljet
Mies julkaisi valokuvan salatussa Encrochat-palvelussa, jota monet huumekauppaan osallistuneet ovat käyttäneet.
Encrochat on keskiössä myös Suomen suurimpiin kuuluvan huumejutun tutkinnassa, jossa syytettynä on kaksi hollantilaista miestä. Syyttäjän mukaan vyyhdissä tuotiin Suomeen suuria määriä muun muassa amfetamiinia, marihuanaa, kokaiinia ja ekstaasia.
Encrochat nousi 2010-luvun jälkipuoliskolla rikollisten suosioon sen mainostaman vahvan salauksen takia. Viranomaisten kiinnostuttua palvelusta salaus saatiin kuitenkin murrettua, ja viime kesänä Euroopan poliisivirasto Europol ja EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön virasto Eurojust tiedottivat, että Encrochatista saadut tiedot johtivat suureen määrään kiinniottoja eri puolilla Eurooppaa.
Merseyside Policen mukaan noin 60 000 Encrochatin käyttäjää on tunnistettu ympäri maailman epäiltyinä muun muassa huumeiden tai aseiden välittämisestä ja rahanpesusta.
Huumediilerit ovat ennenkin julkaisseet huolimattomia valokuvia. Esimerkiksi vuonna 2016 tutkijat paikansivat diilereitä valokuviin jätettyjen sijaintitietojen avulla.


