Google perui lupauksensa – näin kuvien tallentamisesta aletaan laskuttaa viikon päästä

Google Kuvat -palvelun muutos lähestyy ja saa varmasti monet pahalle mielelle.

Valokuvia ei voi enää ottaa yhtä huolettomasti kuin ennen.

Google muistuttaa Kuvat-palvelunsa muutoksesta, joka astuu voimaan viikon päästä 1. kesäkuuta. Sen jälkeen kaikki käyttäjien palveluun lataamat valokuvat alkavat syödä Google-tilin mukana tulevaa ilmaista 15 gigatavun tallennustilaa. Siis myös heikompilaatuiset valokuvat, joita Google on kutsunut korkealaatuisiksi.

Muutos iskee etenkin Android-käyttäjiin, joiden laitteissa Google Kuvia käytetään laajasti valokuvien varmuuskopiointiin. Muutos koskee Google Kuvien käyttäjiä myös Applen iOS-alustalla.

Palveluun aiemmin ladatut kuvat eivät syö tallennustilaa, mutta kaikki kesäkuun alusta sinne siirretyt kuvat tekevät näin. Ilmainen tallennustila on myös perinteisesti jaettu Kuvien, Drive-tallennuspalvelun ja Gmail-sähköpostien kesken, eli sitä ei varata pelkästään valokuville ja videoille.

Viime kädessä tämä tarkoittaa, että tallennustilan täyttyessä käyttäjän pitää maksaa selvää rahaa lisätilasta. Halvin vaihtoehto, 100 gigatavua, maksaa 2 euroa kuukaudessa tai 20 euroa vuodessa.

Google tarjoaa Kuvat-sovelluksen sisällä uuden työkalun, jolla turhia kuvia voi poistaa entistä helpommin. Työkalu pyrkii tunnistamaan esimerkiksi suttuiset valokuvat, ruutukaappaukset tai paljon tilaa vievät videot. Kuvien penkomisesta puheen ollen Google on vierittämässä Kuviin toistakin uudistusta, joka herättää huolta tietosuojasta.

Google uskoo valtaosan käyttäjistä pärjäävän vielä kolme vuotta.

Google myös ennustaa käyttäjälle henkilökohtaisesti, kuinka pitkään ilmaista tallennustilaa vielä riittää. Googlen mukaan arviolta yli 80 prosenttia käyttäjistä pärjää kolmisen vuotta. Ennustetta ei esitetä esimerkiksi, jos käyttäjä lataa varsin vähän valokuvia tai tallennustila on melkein täynnä.

Korkealaatuiset kuvat on ollut hieman harhaanjohtava ilmaus, koska se ei ole sama asia kuin alkuperäinen. Alkuperäiset täydellä laadulla säilytetyt valokuvat ovat kuluttaneet tallennustilaa ennenkin.

Nyt Google kuitenkin vaihtaa asetuksen nimen. Korkealaatuisten kuvien tilalle tulee nimi Storage saver, joka kääntyy suurin piirtein tallennustilan säästäjäksi.

Google lanseerasi Kuvat-palvelun vuonna 2015, jolloin yhtiö lupasi rajoittamattomasti ilmaista tallennustilaa ”korkealaatuisille kuville”. Ensi viikon muutos tarkoittaa sitä, että Google rikkoo lupauksensa.

Google lupasi vuonna 2015 rajoittamattomasti ilmaista tallennustilaa kuville ja videoille. Kuvakaappaus Googlen blogista.

– Kun puhumme eliniän mittaisista muistoista, todella tarkoitamme sitä. Google Kuvilla voit varmuuskopioida ja tallentaa rajoittamattoman määrän korkealaatuisia kuvia ja videoita ilmaiseksi, Google kirjoitti blogissaan vuonna 2015.

Kilpailevan kuvapalvelu Flickrin Don MacAskill syytti Googlea monopolistisesta toiminnasta Googlen kerrottua muutoksesta viime vuoden lopulla. Hänen mukaansa Google maksoi miljardeja kaapatakseen markkinaosuudet, hyydyttääkseen kilpailun ja alkaakseen sitten laskuttaa ihmisiä.

Flickrin lisäksi vaihtoehtoisia kuvapalveluja ovat esimerkiksi Dropbox ja Microsoftin Onedrive.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?