Netflix kertoi huonoja uutisia – kurssi sukelsi heti 13 % - Digitoday - Ilta-Sanomat

Netflix kertoi huonoja uutisia – kurssi sukelsi heti 13 %

Netflixin asiakashankinta sakkaa pahasti.

Netflix jäi alle kaikkien odotusten uusien asiakkaiden hankinnassa. Pörssi rankaisi nopeasti.­

21.4. 10:41

Suoratoistopalvelu Netflix ei saanut enää alkuvuonna uusia asiakkaita viime vuoden tahtiin. Yhtiö myös arvioi, että kuluva vuosineljännes tulee olemaan vielä vaikeampi uusien asiakkaiden houkuttelulle.

Netflix sai tammi-maaliskuussa 3,98 miljoonaa uutta tilaaja, kun analyytikot odottivat keskimäärin 6,29 miljoonaa tilaaja. Yhtiö oli itse odottanut kuutta miljoonaa uutta tilaajaa.

Tilaajien määrän kasvu oli hitainta sitten vuoden 2013.

Netflix arvioi eilen tuloksensa julkistamisen yhteydessä, että huhti-kesäkuussa yhtiö saa miljoona uutta asiakasta, kun analyytikot olivat ennen tulosjulkistusta ennakoineet määrän olevan 4,44 miljoonaa.

Netflix oli kuukausien ajan varoitellut, että kasvu hidastuisi pandemian hellittäessä. Harva odotti tahdin hidastuvan näin paljon.

Uusien tilaajien määrän kasvua on saattanut hidastaa myös se, että viime vuonna monen Netflixin tuottaman elokuvan tai sarjan kuvaukset piti laittaa pitkälle tauolle. Niiden julkaisua jouduttiin siirtämään tämän vuoden loppupuoliskolle.

Netflixin osake laski pörssissä eilen 13 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?