Tv-palveluissa uudenlainen hintakisa – Ruutu+:aan halvempi tilausvaihtoehto - Digitoday - Ilta-Sanomat

Tv-palveluissa uudenlainen hintakisa – Ruutu+:aan halvempi tilausvaihtoehto

Suomessakin alkaa yleistyä maailmalla nähty mainoksia esittävä, mutta kuukausimaksultaan hieman halvempi tilausvaihtoehto.

Temptation Island Suomi kuuluu Nelosen ja Ruutu+:n hittiohjelmiin. Juontaja Sami Kurosta valmistellaan kuvauksiin Levillä talvella.­

6.4. 13:00

Nelonen tuo maksullisesta Ruutu+ -suoratoistopalvelustaan markkinoille maksullisen ja samaan aikaan mainoksia näyttävän version. Vaihtoehto tulee nykyisen kuukausimaksullisen palvelun rinnalle.

Uusi tilaustapa maksaa kuukaudessa 6,95 euroa, eli 3 euroa vähemmän kuin mainokseton versio. Molemmat sisältävät saman ohjelmakirjaston ja kumpikin on nimeltään Ruutu+.

Nelosen mukaan mainosten määrä riippuu katsotusta sisällöstä. Esimerkiksi draamasarjoissa, elokuvissa ja urheilussa mainoksia näytetään vain ohjelmien alussa, eikä keskikatkoja ole. Tilausmallia on tarjottu hiljaisesti maaliskuun alusta alkaen, ja se lanseerataan nyt suuremmalle yleisölle.

Konsepti ei ole Suomessakaan ennennäkemätön. Vastaavan on Suomeen tuonut aiemmin MTV:ltä emoyhtiö Telialle siirtynyt C More -suoratoistopalvelu. Myös sen C More TV esittää mainoksia ohjelmien yhteydessä.

Mallia on otettu maailmalta, jossa esimerkiksi HBO Max, Disneyn Hulu sekä NBCUniversalin Peacock nauttivat suosiota.

– Tekemiemme kuluttajatutkimusten mukaan kysyntää joustavuudelle on runsaasti. Esimerkiksi yhden ja saman perheen tarpeet saattavat vaihdella paljonkin riippuen vuodenajasta, ohjelmien ja urheilulajien kausista tai vaikkapa arjen kiireestä. Kummallekin vaihtoehdolle muodostuu varmasti oma pysyvä asiakaskuntansa, mutta moni haluaa myös muuttaa ja räätälöidä tilaustaan tarpeen mukaan vaikkapa pari kertaa vuodessa, Ruudun liiketoiminnan kehityksen ja kumppanuuksien johtaja Lassi Tasajärvi kertoo sähköpostitse.

Uuden vaihtoehdon lanseeraamista edelsi markkinatutkimus. Tutkimuksessa todettiin myös, että katsojat suhtautuvat mainoksiin positiivisesti, jos he kokevat niiden olevan valinnanmahdollisuuksia ja arjen joustavuutta lisäävä asia. Tasajärven mukaan mainoksellinen versio saattaa muodostaa Ruudun tilauskannasta jopa puolet.

– Tärkeintä on, että kuluttaja kokee palvelun muutokset omaa valinnanvaraansa kasvattavana. Sisällön ”on-demandin” lisäksi voitaisiinkin puhua mainonnan ”on-demandista”.

Tasajärvi ei vastaa kysymykseen, onko mainoksellinen vai mainokseton malli Neloselle kannattavampi. Hän huomauttaa kuitenkin katsojien tottuneen tv-viihteen yhteydessä mainontaan ja mainostajia kiinnostavan suuret yleisöt.

– Oleellista kannattavuuden näkökulmasta on asiakastyytyväisyys. Mikäli asiakas on tyytyväinen vaihtoehtoihin ja palveluun, hän pysyy todennäköisemmin asiakkaana pidempään. Tarkastelemme siis kokonaiskannattavuutta ja yksi oleellinen osa sitä ovat myös uudet mahdollisuudet, joita voimme tarjota mainostajille.

Nelonen Media kuuluu samaan Sanoma-konserniin kuin Ilta-Sanomat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?