Kommentti: Poistin kaikki sometilini – seurauksena oli kiusallisia tilanteita ja kaksi tärkeää havaintoa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Kommentti: Poistin kaikki sometilini – seurauksena oli kiusallisia tilanteita ja kaksi tärkeää havaintoa

Päästin irti somesta, niin kuin kivestä päästetään irti curlingissa: pitkän liu’un jälkeen varmasti ja rauhallisesti, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Joonas Kuisma.

Sosiaalinen media voi täyttää päivän kaikki tyhjät hetket.

4.3.2021 7:00

Poistin kaikki sosiaalisen median tilini helmikuussa. Inspiraation sain Netflixin dokumentista Kuvittele olevasi kaupungissa. Tv-sarjan päähenkilö on 70-vuotias kirjailija-näyttelijä Fran Lebowitz. Newyorkilaisella naisella ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta. Lebowitz on maailman coolein ihminen.

Päästin irti somesta, niin kuin kivestä päästetään irti curlingissa: pitkän liu’un jälkeen varmasti ja rauhallisesti. Ja sinne ne lipuivat, hitaasti poispäin minusta. Facebook. Instagram. Twitter. WhatsApp.

Olen kolmekymppinen. Sukupolveani kutsutaan millenniaaleiksi. Minä ja muut ikäiseni olimme varhaisia omaksujia, kun Facebookia alettiin käyttää Suomessa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Vuosien kuluessa some täytti päiväni viimeistä vessataukoa myöten.

Someriippuvuuteni loppuvaiheessa ajatukseni kulkivat päivittäin Instagramia selatessani jokseenkin tällaista kehää:

Sara Sieppi juo skumppaa helsinkiläishotellin kattoaltaalla. Mitäs tuo Antti Holma nyt virkkaa? Onpas NHL-tähti Mikko Rantasella hyvät vatsalihakset. Tässäpä erikoinen meemi filosofi Michel Foucault’sta. No nyt Sara Sieppi on Martina Aitolehden kanssa Levillä. Kyllä ne kerkiää.

Elämässä on oltava jotain korkeampaakin, pohdin sulloessani puhelimeni taskuun ja vetäessäni vesiklosetin jälleen yhden karkuun lorisseen viisiminuuttisen päätteeksi.

Kun päätin some-elämäni, huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkään ketään ei kiinnostanut. Facebookissa tykkäykset ropisivat toisten päivityksiin niin kuin ennenkin. Instagramissa Sara Sieppi vietti hiihtolomaa Levillä. Ja Twitter-riidat sujuu hyvin myös ilman sinua, olisi Tuula Amberlaa mukaillen voinut todeta. Tältä oikea kuolemakin varmaan tuntuisi.

Tasan yksi kavereistani lähestyi minua katoamiseni jälkeen. ”SINUA KAIVATAAN”, hän viestitti tuntemukset eräästä Facebook-ryhmästä, jossa minun oli tapana riidellä ihmisten kanssa, joilla oli väärä mielipide hyvistä elokuvista. Yksikään toinen noin 800 Facebook-kaveristani ei ottanut asiakseen varmistaa, hengitinkö yhä.

Hetken pelkäsin jääväni yksin, eristäväni itseni lopullisesti muista keskellä korona-aikaa. Sitten aloin itse ottaa yhteyttä ihmisiin. Tein, mitä sosiaalisessa mediassa ei tehty. Soitin ja kysyin: “Hei, mitä sinulle kuuluu? Voitaisiinko tavata? Mennään vaikka kävelylle.”

Puhelut olivat kiusallisia. Millenniaalit ovat pahamaineisia tekstaajia, eivätkä osaa soitella. Mutta jokaisesta puhelusta jäi tyydyttävällä tavalla hyvä olo. Somen luoma illuusio ihmisiin yhteydessä olemisesta oli särkynyt. Tilalla oli tietoa läheisteni hyvinvoinnista.

Toinen huomioni oli, että yhtäkkiä mielessäni oli enemmän tilaa. Oli valtavan vapauttavaa, ettei tarvinnut lainkaan tietää, jos Pekka Pouta oli twiitannut kantansa sukupuolen moninaisuuteen, joku oli ottanut kuvan aamupalastaan, jos joku oli ollut perheensä kanssa matkalla tai hankkimassa ilmalämpöpumppua tai jos joku valitti HSL:n lippu-uudistuksesta tai VR:n hinnoista ja aikatauluista välillä Tampere–Helsinki.

Valittakoon. Miksi sen pitäisi saada minut ärsyyntymään keskellä tiistaista koti-iltaa? Mieluummin käytän aikani ja energiani lukemiseen, elokuvien katseluun tai ikkunasta tuijotteluun. Vastapäisen talon julkisivussa oli erkkerit. Enpä ollut aiemmin huomannut.

Muutamaa viikkoa some-exitini jälkeen käytin vapaaksi jäänyttä aikaa katsoakseni Netflixistä dokumentin nimeltä Valvontakapitalismin vaarat. Ohjelmassa entiset Facebookin, Twitterin ja Googlen työntekijät kertoivat, miten sosiaalinen media ja teknologiajättien algoritmit toimivat.

Yksinkertaistettuna viesti oli pelottava: Älypuhelimen ruutusi toisella puolella ovat maailman parhaat insinöörit ja supertietokoneet, jotka toimivat Yhdysvaltojen Piilaaksosta käsin. Planeetan fiksuimmat mielet ovat käyttäneet lukemattomia tunteja suunnitellakseen somekanavista mahdollisimman koukuttavia. Työn tulos on, että selailu tuottaa mielihyvää. Ihmisaivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, jotta ne voisivat vastustaa aina uusiutuvan päivitysvirran imua.

Dokumentin mukaan seuraukset ihmiskunnalle ovat olleet rajuja: kokonaisen sukupolven mielenterveys on järkkynyt, ja länsimainen demokratia on somessa jaetun disinformaation myötä alkanut horjua.

– En suo omille lapsilleni käytännössä ollenkaan ruutuaikaa, yksi haastatelluista asiantuntijoista sanoi.

Sen kuultuani minussa heräsi himo. Olisin halunnut twiitata kuulemani. Olin onnellinen tajutessani, etten enää voinut.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?