Operaattorit kommentoivat Petteri Järvisen ehdotusta Microsoft-huijausten estämiseksi - Digitoday - Ilta-Sanomat

Puhelinhuijari vei 72-vuotiaan rahat – operaattorit puhuvat ristiin, ovatko huijaussoitot estettävissä

Tietokirjailija vaatii operaattoreilta toimia huijauspuheluita vastaan. Operaattorit eivät näe helppoja ratkaisuja.

Suomalaiset saavat paljon huijauspuheluita. Teleoperaattorien mukaan niiden estäminen on vaikeaa. Kuvituskuva.­

2.3. 13:26

Suomessa alati esiintyvät helpdesk-huijaukset saivat taas uuden uhrin. Tietokirjailija ja tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen kertoo blogissaan 72-vuotiaan suomalaisnaisen tarinan, jossa hän menetti tuhansia euroja Microsoftin teknisen tuen nimissä soittaneelle huijarille.

Järvinen esittää kärkevää kritiikkiä teleoperaattoreita kohtaan. Hän kiinnittää huomiota huijauksissa usein käytettyyn keinoon eli puhelinnumeron väärentämiseen. Näin soitto voi näyttää tulevan esimerkiksi suomalaisesta numerosta, vaikka se oikeasti soitetaan jostain kaukomailta.

– Tärkeintä olisi, että teleyhtiöt oikeasti tekisivät jotain näille numerohuijauksille. Suomalaisen operaattorin pitäisi pystyä tarkistamaan, tuleeko suomalaisen numeron puhelu oikeasti toisen suomalaisen operaattorin verkosta vai ei. Tämä estäisi kotimaisilla numeroilla huijaamisen, Järvinen katsoo.

– Jos tarkistus ei nykytekniikalla onnistu, tällaisen järjestelmän kehittäminen omin voimin ei voi olla mahdotonta, jos vain halua on, Järvinen jatkaa.

Uhkana aitojen puhelujen esto

DNA:n mukaan suomalaisella operaattorilla ei ole keinoa nähdä, mistä maasta puhelu on soitettu ja mitä reittejä se käyttää Suomeen välittyessään. Operaattori näkee vain, mistä puhelu heidän verkkoonsa tulee.

– Mikään taho ei valitettavasti vielä ole keksinyt mitään aukotonta ratkaisua näitä kohtaan. Jos olisi, niin ilman muuta sitä käytettäisiin kaikkialla, DNA:n Fraud Manager Ilkka Tuominen vastaa.

– Robotti voi soittaa väsymättä miljoona puhelua ja vaihtaa vaikka jokaisen soiton välissä soittavan numeron. Puhelun todellinen tarkoitus selviää vasta keskustelun aikana. Ei siis ole selkeää yksittäistä keinoa tunnistaa huijaavaa soittoa ennakolta, Tuominen näkee.

 Ei ole selkeää yksittäistä keinoa tunnistaa huijaavaa soittoa ennakolta.

Elisa kertoo, että huijauspuhelujen estämiseen on pyritty löytämään uusia tapoja, mutta esitetty järjestelmä ei ole nykyisellään realistinen.

– Se ehkä vaikuttaa hyvältä idealta, mutta kun mennään teknisesti syvemmälle, ei tällä hetkellä ole tiedossa miten sen saisi toteutettua, Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius kommentoi Järvisen ehdotusta.

Tukipuheluhuijauksilla on varastettu etenkin ikäihmisten rahoja.­

Väärien numeroiden estojärjestelmä saattaisi estää myös aiheellisia puheluja. Joskus suomalaisesta numerosta tuleva puhelu on todella peräisin ulkomailta, kun vaikka turisti soittaa kotiin tai suomalaisen yrityksen ulkomailla toimiva asiakaspalvelu ottaa yhteyttä.

Jotkut kovemmista keinoista voivat jo rikkoa tietosuojaa. Walleniuksen mukaan puhelujen alun koneellinen kuuntelu voisi tepsiä, mutta se ei yksinkertaisesti voi kuulua Elisan tai kenenkään muun suomalaisen operaattorin keinovalikoimaan.

Puheluihin puuttuminen arka paikka operaattorille

Kristian Westerstråhle Telian väärinkäytöstiimistä katsoo Järvisen esittämän järjestelmän olevan teknisesti mahdollinen ja taloudellisesti perusteltavissa, jos tämä on asiakkaille tärkeää ja huijaukset osoittautuvat riittävän isoksi vaivaksi.

– Estoajatus on toteuttamiskelpoinen, ja keskustelu aiheesta on käynnissä, täytyy vain hyväksyä, että toteuttamisessa menee aikaa.

 Estoajatus on toteuttamiskelpoinen, ja keskustelu aiheesta on käynnissä.

Ongelmia kuitenkin on nähtävissä etenkin suomalaisten matkapuhelinnumeroiden suhteen.

– Eniten työtä aiheuttaa 358-mobiilinumeroista tulevien puheluiden estäminen, sillä operaattorit eivät nykyteknologialla voi jakaa tietoa siitä, onko numeron käyttäjä ulkomailla vai Suomessa. Laitevalmistajien kehitystyön lisäksi tällaisten puheluiden estäminen edellyttää todennäköisesti myös sääntelyn muuttamista, Westerstråhle arvioi.

– Huijauspuheluiden estämisessä haaste on se, että operaattoreiden lähtökohtainen velvollisuus on välittää puheluita perille puuttumatta sen kummemmin puheluihin, hän huomauttaa.

Vastuuta vieritetään asiakkaille

Tuomisen mukaan pelkästään DNA estää huijauspuheluita yhtenevien tunnusmerkkien perusteella yli miljoona kappaletta kuukaudessa ja myös muut operaattorit tekevät samaa.

Operaattorit ovat kyllä keskenään ja viranomaisten kanssa selvittämässä, miten asiaan voitaisiin puuttua paremmin. Mitään nopeita ratkaisuja tuskin on luvassa, eikä ongelmaa ole kansainvälisestikään ratkottu. Yksittäisiä ratkaisuja on olemassa ja Telia tutkii niitä yhtenä vaihtoehtona.

Oikeisiin puhelinnumeroihin perustuviin takaisinsoittohuijauksiin on helpompaa puuttua kuin väärennettyihin puhelinnumeroihin.­

Perinteisesti operaattorit ovat pystyneet estämään tehokkaammin toisenlaista huijaustyyppiä, jossa tehdään lyhyitä puheluita tarkoituksena kalastella takaisinsoittoja kalliisiin numeroihin. Näitä kutsutaan häläreiksi.

Operaattorit peräänkuuluttavat käyttäjien valppautta.

 Puheluun vastaava on tapauksissa merkittävässä roolissa.

– Puheluun vastaava on tapauksissa merkittävässä roolissa. Hänellä pitäisi olla paras mahdollinen tilaisuus tunnistaa puhelu huijaukseksi. Ehdottomasti valtaosa näin tekeekin, DNA:n Tuominen kiittää.

”Äärimmäisen paha asia”

Petteri Järvisen mukaan viime kädessä tulilinjalla on operaattorien liiketoiminta.

– Täydellinen avuttomuus puhelinnumeroiden väärentämisen edessä uhkaa operaattorien bisnestä. Luottamus ja arvostus niitä kohtaan ovat jo mennyttä, hän lataa.

DNA ja Telia eivät näe huijaussoittoja uhkana liiketoiminnalleen. Wallenius vastaa, että asiat, jotka ovat asiakkaille ikäviä, ovat myös Elisalle ikäviä.

– Tämä on riesa, josta hyötyvät pelkästään rikosten tekijät. Tämä on operaattoreille äärimmäisen paha asia, tämä on meidän asiakkaille äärimmäisen paha asia ja se on myöskin ikävä asia niille, keiden numerot kaapataan huijaamista varten, Elisan Wallenius myöntää.

Kuvatekstiä selvennetty 3.3.2021. Kaikki operaattorit etsivät keinoja ongelman ratkaisemiseksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?