Windows 10 on saamassa paremman akkuvalikon - Digitoday - Ilta-Sanomat

Käytätkö kannettavaa? Windows 10:een tulee hyödyllinen muutos

Akkuseuranta kehittyy tulevassa Windows 10 -päivityksessä.

Muutos on tulossa vuoden jälkimmäiseen Windows 10:n ominaisuuspäivitykseen.­

26.2. 8:10

Kannettavassa tietokoneessa on tuiki tärkeää nähdä, miten akku kuluu ja mihin kaikkeen virtaa käytetään. Tässä suhteessa Windows 10:n oma työkalu on saamassa kasvojenkohotuksen, tulevan päivityksen testiversiota kaivellut nimimerkki Albacore kertoo Twitterissä.

Asiasta uutisoi muun muassa Softpedia. Albacoren ottamien kuvakaappausten perusteella akkuvalikko on saamassa reaaliaikaisen ja historiatietoja näyttävän graafin akun kulutuksesta ja mahdollistaa pidempiaikaisten ilmiöiden seurannan.

Olemassa olevia toimintoja on myös hiottu ja järjestelty uusiksi. Esimerkiksi sovelluskohtainen erittely, mihin kaikkeen akkuvirtaa kuluu, on nyt osa samaa akkuvalikon aloitussivua, eikä erillisellä sivullaan kuten nykyisin on.

Kaiken kaikkiaan käyttäjän voi muutosten jälkeen olla helpompi päätellä, mitkä sovellukset ovat akkusyöppöjä ja harkita jopa niiden poistamista.

Uutta akkuvalikkoa odotellaan Windows 10:n syksyn päivitykseen nimeltä 21H2, mutta teoriassa Microsoft voi vielä tulla toisiin aatoksiin. Lisäksi MSPoweruser huomauttaa, että uusi akkuvalikko näkyy vain jos tietokoneiden valmistajat ilmoittavat akun lähtökapasiteetin käyttöjärjestelmälle.

21H2:ta edeltää keväälle tai alkukesälle kaavailtu 21H1-päivitys, joka keskittyy varsin maltillisiin muutoksiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?