Vastaamon uhrien piina ei lopu – kuusi tarinaa selviytymisestä: "Tämä jatkuu siihen asti, kunnes minut pistetään hautaan"

Vastaamon tietomurron paljastumisesta on kolme kuukautta. Vaikka murto on ollut poissa otsikoista, asiakkaat ovat samassa tilanteessa kuin aikaisemminkin. Kuusi Vastaamon potilasta kertoo tarinansa.

Tietomurron uhriksi joutunut Leena kertoo olevansa nyt henkisesti ”OK”. Iso pettymys hänelle on kuitenkin ollut, ettei julkinen puoli ole tarjonnut minkäänlaista tukea. Leenan ja muiden jutussa tilanteestaan kertovien nimet on muutettu.

24.1.2021 7:00

Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistui kaksi tietomurtoa, ensimmäinen marraskuussa 2018 ja toinen maaliskuussa 2019. Potilastietokanta varastettiin ensimmäisen murron yhteydessä, mutta myös toisen murron yhteydessä on saatettu viedä tietoja.

Murrot onnistuivat, koska Vastaamon tietoturvajärjestelyt olivat riittämättömät. Poliisi tutkii yhä, onko molempien murtojen takana sama taho. Varmistamatta on myös, onko murron tekijä Vastaamoa ja sen asiakkaita kiristänyt taho.

Asiakasrekisterin koko oli 30 000–40 000 ihmistä. Tarkkaa lukua ei ole kerrottu julkisuuteen. Asia tuli julkisuuteen, kun kiristäjä alkoi julkaista potilastietoja varhain aamulla 21.10.2020.

Poliisi tutkii tekoa törkeänä tietomurtona, törkeänä kiristyksenä sekä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä. Lisäksi osaa Vastaamon henkilökunnasta epäillään tietosuojarikoksesta.

Poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa sekä ottanut tietoa vastaan vapaaehtoisilta. Parhaillaan poliisi käy läpi mittavia tietomassoja, jotka koostuvat muun muassa verkkotunnistetiedoista.

Valvira teki syksyllä tarkastuksen Vastaamossa ja totesi tietoturvapuutteiden olevan korjattu. Tarkastuksen asiakirjat salattiin. Kela päätti marraskuun lopulla jatkaa uusien asiakkaiden ohjaamista Vastaamoon.

 

Tietomurron uhrit kertovat itse

– Kaikki eivät jaksa hakea apua ollessaan heikoimmillaan. Kun verta ei roisku näkyvästi, tukea on tarjolla vähän, Leena, 59, kokee. Leenan nimi on muutettu.

Leena, 54

”Henkisellä puolella olen nyt OK. Ensimmäisen kahden viikon ajan ajatukset palasivat terapiassa käsiteltyihin asioihin. Sen jälkeen purin kiukkua ja ahdistusta. Terapoin itseäni kirjoittamalla. Sen jälkeen tunteet ovat oikeastaan kadonneet.

Ei ole hyvä, että tietoni ovat jossain. Huomaan tulleeni varovaisemmaksi, kun henkilötunnusta kysytään. Asia tulee mieleen, kun puhelinmyyjät soittelevat. Sama on annettaessa tietoja verkkokauppoihin, joita käytän näin korona-aikaan paljon.

Olen tuntenut myös uudenlaista yhteisöllisyyttä ja tunnen kiitollisuutta tutkinnassa avustaneille valkohattuhakkereille ja muille vapaaehtoisille asiaa selvittäneille. Iso pettymys on ollut ettei julkinen puoli ole tarjonnut minkäänlaista tukea.

Olin yhteydessä Mieli ry:hyn, josta tarjottiin tukea ja mahdollisuutta osallistua vertaistukiryhmään. Katsoin, että selviän kyllä itsekin. Se oli ainoa tukea tarjonnut taho.

Vastaamosta tuli vain yksi sähköposti pari päivää ennen kiristysviestin saapumista. Halusin kovasti tietää, mitä tietoja minusta on kirjattu, mutta niiden saaminen oli melkoinen prosessi. Siellä oli tietoja, joita en haluaisi julki. Olen käynyt näitä asioita läpi ystävieni ja entisen psykiatrini kanssa. Vastaamo tarjosi mahdollisuutta keskustella terapeutin kanssa, mutta omani oli lopettanut enkä halunnut aloittaa alusta.

Vastaamo tekee numeron siitä, että he maksavat luottotietojen luovutuskiellon vuodeksi. Minimi on kuitenkin kaksi vuotta, ja ilmoitus pitää tehdä kahdelle taholle, joista toista ei korvata.

En ole ottanut vastaan tarjousta tai tehnyt rekisteröintikieltoa. Tein luottokiellon omalla kustannuksellani. Luotan siihen, että Vastaamo joutuu maksamaan korvaukset ennen pitkää. Kalliiksi tulee, jos nämä joutuu jatkossa aina uusimaan itse.

Mietin myös sitä, miten suurta tuskaa tämä on ihmisille aiheuttanut. Pelko voi pahimmillaan pilata nuoren ihmisen koko elämän. Kaikki eivät jaksa hakea apua ollessaan heikoimmillaan. Kun verta ei roisku näkyvästi, tukea on tarjolla vähän. Tämä kertoo siitä, miten yhteiskunta edelleen suhtautuu henkisiin ongelmiin. Se tekee minut surulliseksi.

Elämässä on nyt muuta, ja korona on vienyt ajatukset muualle. Asia käy mielessä ja menee pois, muttei varsinaisesti ahdista. En aktiivisesti mieti, lävähtääkö tämä joskus eteeni. Tulee jos tulee.”

 

Laura, 44

”Aluksi en tajunnut, mitä oli tapahtunut. Sitten ymmärsin menettäneeni tietoni. Sitä seurasi epäusko, pettymys ja viha firmaa kohtaan. Teki mieli näyttää keskisormea, olo oli vittuuntunut.

Eniten tässä kaikessa ehkä korpeaa huono tiedottaminen, hirveä säätäminen ja se, miksi meille ei kerrottu aikaisemmin. Sain Vastaamolta automaattisen sähköpostin. Kysymyksiin tuli automaattivastaus. Kuukauden päästä tullut ”vastaus” oli samanlainen. Tuli tunne, että ”ihan oikeasti, lukekaa se viesti”.

Sain minusta tehdyt kirjaukset vasta joulukuun lopussa. Suurin järkytys ei ollut se, mitä minusta oli kirjattu vaan kauanko tietoni olivat olleet tuolla ulkona ja kuka tahansa on niitä voinut käyttää. Olen alkanut miettiä, millä kaikilla tavoilla tietoja voidaan käyttää väärin. Minulla on harvinainen nimi.

Tietoni eivät enää ole minun vallassani. Terapian sisältöjen leviämisestä en ole niinkään huolissani, sillä niiden käyttäminen väärin kertoo enemmän sen tekijästä kuin minusta. Voin todeta vain ”niin on” ja pitää sitä jopa vahvuutena.

Olen tehnyt parhaani, ettei tietojani voi käyttää väärin. Otin käyttöön monia turvakeinoja, kuten luottokiellot, kaksivaiheiset tunnistautumiset sähköisissä palveluissa ja palvelun, joka kertoo kun nimeni tulee vastaan netissä. En ole vieläkään saanut Vastaamon lupaamaa hyvitystä luottokiellon tekemisestä. Tulee kalliiksi uusia nämä itse jatkossa.

Sähköpostiosoitteen muuttaminen on iso projekti, kun se on valtavassa määrässä eri paikkoja. Sähköpostin linkkien avaaminen ja jokainen sosiaalisen median kaveripyyntö epäilyttää. Sähkösopimuksen kilpailuttaminen on hankalaa, kun kaikille tarjokkaille on myönnettävä lupa tietoihin erikseen.

Joku voi käyttää tietojani 10 tai 30 vuoden jälkeen. Tämä jatkuu siihen asti, kunnes minut pistetään hautaan. En voi tietää, milloin jotain tapahtuu. Se on pelottavinta. Voiko tämä estää työn saamisen, jos tietojen vuotaminen tulee esimerkiksi turvallisuusselvityksessä julki?

Jos jotain tapahtuu, sitten on vain selvittävä. Eteenpäin ei pääse, jos tätä miettii joka päivä. On asennoiduttava siten, että nyt kävi vain paska tuuri.”

 

Johanna, 43

”Minulla on kaunainen olo, ja fiilikset ovat pysyneet ennallaan koko ajan. Minulta on viety jotain sellaista, mihin ei ole ollut lupaa.

Kävin Vastaamossa kaksi kertaa vuosia sitten. Hinta tästä kaikesta oli täysin kohtuuton.

Edelleen ihmettelen kaikkea tapahtunutta. Miten putiikki voi yhä olla pystyssä? Ajattelen usein, että ”älkää nyt viitsikö”.

Haluan, että tekijä saadaan kiinni ja myös Vastaamo joutuu kärsimään tekemisistään. Minulla on mennyt usko koko psykoterapiainsituutioon.

Vastaamosta ei kuulunut henkilökohtaista anteeksipyyntöä, ympäripyöreällä julkisella pahoittelulla ei ole mitään arvoa. He ovat pesseet kätensä tästä kaikesta. Toivon, että asia käsitellään oikeudessa riittävällä painolla.

Tuntuu siltä, että kaikki tämä olisi unohdettu. Miksi henkilötunnuksen vaihtaminen ei ole vieläkään mahdollista?

Oli hirveä rumba tehdä rikosilmoitukset ja kaikki turvaamistoimenpiteet. Olen käyttänyt niihin rahaa 250 euron edestä. Minulla on yhä pelko siitä, että joku tekee rikoksen nimissäni.

Asia palaa mieleen muutaman kerran viikossa. Esimerkiksi käytännön asioissa, kuten Kela-korttia näytettäessä. Jos olisin nyt masentunut tai muuten huonossa kunnossa, en välttämättä jaksaisi.

Kysyn kerta toisensa jälkeen, miten hitossa näin on päässyt käymään. Tiedän, että huuto ja raivoaminen eivät auta.”

 

Päivi, 49

”Olen luonteeltani viilipytty, pohtija ja analysoija. Olen tuntenut asiasta turhautumista. Alussa olin myös vihainen.

Murto ei ole vaikuttanut elämääni käytännön tasolla, mutta olen joutunut tekemään paljon varotoimenpiteitä. Olen tehnyt kaikki suositellut tietojenluovutus- ja käyttökiellot. Olen joutunut ottamaan ne myös miehelleni, koska meillä on yhteisiä pankkitilejä. Jouduin tuomaan asian tiedoksi myös entiselle työnantajalleni ja isännöitsijätoimistolle. Sosiaalisen median profiilejani olen piilottanut ja anonymisoinut.

Tähän käytetty oma aika turhauttaa. Tilannetta helpottaa se, että olen muuttanut ulkomaille.

Päivittäisissä asioissa joudun miettimään, onko tekemisilläni vaikutusta vuodettujen tietojeni kannalta. Sain vähän aikaa sitten oudon kiinalaispuhelun ja sen jälkeen Microsoft-huijaussoiton. Niistä tulee heti fiilis, että liittyykö tämä tietomurtoon. Koko elämää ei voi kuitenkaan piilottaa sen takia, että joku on käsitellyt tietoja huonosti.

Vastaamon toiminta on ollut heikkoa. Olen saanut automaattisähköpostin, jossa on vastauksia yleisiin kysymyksiin. Olin marraskuussa yhteydessä suoraan Vastaamoon, ja sieltä sain kysymyksiini ympäripyöreitä vastauksia. Sen jälkeen sieltä ei ole kuulunut mitään.

Olen tehnyt kaksi rikosilmoitusta ja samalla huomannut poliisin järjestelmän kömpelyyden. Ilmoitukset on tehtävä erikseen, eikä niitä voi täydentää. Olen saanut kaksi sähköpostia ilmoitusten vastaanottamisesta. Niissä todettiin, että älä vastaa tähän viestiin. Asioita on todella vaikea hoitaa ulkomailta käsin.

Tämän takia ei voi lopettaa elämistä, on vain mentävä eteenpäin.”

 

Anna, 59

”Alussa olin tosi vihainen ja ahdistunut, tiedon käsittelyyn meni useampi päivä. Soittelin paljon lähimmäisilleni. Monta päivää meni kuin sumussa.

Vedin herneen nenääni erityisesti asiakkaiden kohtelusta. Vastaamossa tiedettiin tästä pitkään. He olisivat voineet hoitaa asian muuten kuin että ihmiset lukevat siitä lehdestä.

Otin välittömästi yhteyden Vastaamoon ja vaadin saada tutustua minua koskeviin kirjauksiin. Vastaamo ei vastannut viesteihini. Kirjausten näkeminen olisi ollut alussa tärkeää ja mahdollisesti tuskaani helpottavaa. Enää en ole varma, haluanko nähdä. Olen yrittänyt paeta asiaa.

Tein, minkä osasin. En ole ollut kovin hyvä käytännön asioissa. Luottokiellon tein. Laskulla tilaaminen verkkokaupasta ei enää onnistu, mikä tuntuu tylsältä. Rikosilmoitusta en tehnyt, aion tehdä sen.

Mieltäni jäi painamaan, olisiko pitänyt osata tehdä enemmän. Mutta sitten vaan uuvuin. En halunnut olla asian kanssa missään tekemisissä.

En osaa käsitellä asiaa vieläkään henkilökohtaisesti, vaikka mielestäni pääsin vähällä. Elämässäni oli tuolloin ikävä tilanne, vaikka olin suhteellisen hyvissä voimissa. Nyt on tosi ikävä olo etenkin niiden puolesta, jotka ovat kertoneet vakavista asioista. Miten ihmeessä sellaiset jaksavat hakea apua, joilla on raskas Kela-terapia menossa?

Terapia on moderni rippituoli. Tuntuu kohtuuttomalta, että siellä käsitellyt asiat päätyvät muualle. Tunnen syyllisyyttä, vaikka tiedän ettei tarvitsisi. Puhuin terapiassa toisen ihmisen asioista, koska minulla oli hänen kanssaan vaikea tilanne. Nyt se voi olla julkista tietoa.

Sain diagnoosin, jotta pääsisin terapiaan. Myös se voi levitä. En edes tiedä, miten laajalti tietoni ovat levinneet.

Tämä on asia, joka tulee sisuksistani ulos mustana möykkynä silloin tällöin. Se aktivoituu, kun näen Vastaamosta puhuttavan tai olen heikoilla. Silloin se tulee mieleen ”ai niin, tämäkin vielä” -tyyppisesti. Jonkinlainen pelko on taustalla, että ilmaantuvatko kirjaukset vielä jossain eteeni.”

 

Antti, 40

”En ole terapiapalveluita juurikaan käyttänyt. Sen kerran kun käytin, niin eiköhän napsahtanut saman tien.

Luin asiasta mediasta, ja huomasin myöhemmin Vastaamolta tulleen ilmoituksen asiasta menneen roskapostilaatikkoon.

Kiristysviestin tultua pari päivää myöhemmin päätin heti, että periksi en anna. En maksa kiristäjälle mitään. Eikä siitä tuskin olisi apuakaan, sillä tiedoista voi olla monia kopioita.

Hyväksyn sen, että en saa tietojani pois tuolta. Siitä saattaa olla useita kopioita ja se kiertää pierunhajuisissa hihittelyporukoissa. Olen valmistautunut siihen.

Terapiassa tehdyt kirjaukset ovat asia, jotka eivät muille kuulu. Pyysin saada tietoni nähdäkseni, missä meni yli kuukausi.

Tein kaikki estot itselleni ja lähipiirilleni. En tehnyt luottokieltoa, koska en halunnut maksaa siitä. Tällaisista palveluista ei saisi veloittaa.

Tein rikosilmoitukset ensisijaisesti kiristäjästä ja toissijaisesti Vastaamosta. On päivänselvää, etteivät he kyenneet suojelemaan ihmisten henkilötietoja riittävästi.

Kun Vastaamon ex-toimitusjohtaja antoi haastattelun amerikkalaiselle medialle (Wired), se oli kuin oppitunti paskasta johtajuudesta. ”Minun aikanani kaikki oli hyvin, sen jälkeen asiat menivät pieleen.” Kyllä tässä on kana kynittävänä.

Nauru pääsi saatuani lopulta minusta tehdyt kirjaukset. Siinä oli kolme virkettä: Vaimo kävi. Sitten kävi mies. Heillä on aviokriisi, mutta ovat aivan tavallinen lapsiaan rakastava pariskunta. Yksityiskohdat oli jätetty häveliäästi kirjaamatta. Koen olevani onnekas, kun terapian syy ei riipaissut syvältä.

En ole varma, haluaisinko jatkossa mennä hoitoon, josta jää rekisterimerkintöjä. Tavallisella ihmisellä ei ole mahdollisuutta pyyhkiä tietojaan.

On helppo yhtyä julkisuudessa käytyyn keskusteluun siitä, että terapiassa käynti ei ole häpeä. On tämä silti märkä rätti kasvoille kaikille, jotka ovat käsitelleet vaikeita asioita.”

 

Haastateltujen nimet on muutettu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?