Kommentti: Nyt menee rumaksi – riita Vastaamon rahoista paljastaa karut laiminlyönnit - Digitoday - Ilta-Sanomat

Kommentti: Nyt menee rumaksi – riita Vastaamon rahoista paljastaa karut laiminlyönnit

Vastaamo-vyyhti poikii useita oikeusprosesseja. Yksi niistä liittyy yrityskaupan purkamiseen ja sen yhteydessä joudutaan ottamaan kantaa siihen, kuka valehtelee, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Henrik Kärkkäinen.

Psykoterapiakeskus Vastaamon nykyinen omistaja haluaa purkaa kaupan oikeudessa. Vastaamon arvosta ei välttämättä ole paljon jäljellä.­

22.1. 9:45

Helsingin käräjäoikeus teki eilen julkiseksi asiakirjoja, jotka valaisevat Psykoterapiakeskus Vastaamon tapahtumia uudella tavalla.

Ensinnäkin niistä käy ilmi tietoja, että Vastaamon kiristäminen alkoi jo maaliskuussa 19.3.2019 eli heti toisen tietomurron yhteydessä, mitä ei aiemmin tiedetty. Tätä ei kumpikaan osapuoli kiistä, eli näin on tapahtunut.

Tästä on pääteltävissä myös, että Vastaamon asiakasrekisteri lienee varastettu kahdesti, koska näin tapahtui myös loppuvuodesta 2018.

Murto ja kiristys olivat siis tiedossa alkuvuodesta 2019, mutta poliisille siitä ilmoitettiin vasta lokakuussa 2020. Samalla kävi ilmi, että Vastaamon potilastietokanta oli avoin internetiin asti aina vuodesta 2017 alkaen.

Pelinappuloiksi joutuivat Vastaamon asiakkaat, jotka eivät saaneet tietää tietojensa viennistä.

Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio sanoo, että kaksi Vastaamon it-työntekijää salasi murron häneltä ja hän kuuli asiasta vasta syksyllä.

Nämä kaksi it-työntekijää puolestaan ovat sanoneet kertoneensa murrosta Ville Tapiolle, joka käski heitä vaikenemaan.

Nyt ollaan sana sanaa vastaan -tilanteessa. Ellei esitutkinnassa tule esiin uusia tietoja, oikeus joutuu ottamaan kantaa, kumpi tarina on uskottavampi. Tai siihen, olisiko Tapion tullut olla tietoinen asiasta, vaikka työntekijät olisivat tiedon häneltä pimittäneet.

 Ellei esitutkinnassa tule esiin uusia tietoja, oikeus joutuu ottamaan kantaa, kumpi tarina on uskottavampi.

Kyse on rahasta. Vaikka osapuolet eli Vastaamon entinen pääomistaja ja nykyinen vähemmistöomistaja Ville Tapio ja nykyinen omistaja Intera Partnersin holding-yhtiö PTK Midco ovat tukkanuottasilla, yhdestä asiasta nämä ovat samaa mieltä: molemmat haluavat salata myyntihinnan, jolla yritys vaihtoi omistajaa toukokuussa 2019 allekirjoitetussa kaupassa.

Kauppahinta lienee lähellä 10 miljoonaa euroa, sillä tuon verran PTK Midco on vaatinut myyjän omaisuutta takavarikkoon.

Tämä rahamäärä lienee se, mitä Vastaamon arvosta on enää jäljellä. Uutta arvoa ei välttämättä ole enää luvassa. Asia käy ilmi karun selväsanaisesti PTK Midcon lokakuisesta turvaamishakemuksesta:

– Tietomurrosta ja sen seurauksista aiheutuu huomattavaa taloudellista vahinkoa ja on mahdollista, että Vastaamolla ei ole enää toimintaedellytyksiä ja sen osakkeet menettävät arvonsa.

Jos Vastaamo olisi pörssiyhtiö, nyt ei olisi hyvä hetki ostaa.

Kun rahasta riidellään, peli tapaa mennä rumaksi. Nyt kiistellään yrityskaupan purkamisesta, missä oleellista on se, mitä Ville Tapio tiesi. Pian riidellään myös tietosuojarikoksesta, eli kuka löi laimin Vastaamon tietoturvassa mitä ja kuka siitä tiesi.

Kun huomio kiinnittyy rahaan, unohtuvat todelliset kärsijät eli Vastaamon asiakkaat. Heidän ikävä tilanteensa on sama kuin murron paljastuttua kolme kuukautta sitten.

Toivoa sopii, että myös heidän tietonsa vieneen tekijän kanssa käräjöidään pian.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?