DuckDuckGo teki hakuennätyksen - Digitoday - Ilta-Sanomat

Kaikki eivät enää googlaa: Yksityisyyttä varjelevalla kilpailijalla tehtiin 102 251 307 hakua päivässä

Tietosuojaa painottava DuckDuckGo nauttii nosteesta ja saavutti päiväkohtaisen hakuennätyksen.

DuckDuckGon mukaan entistä useampi on herännyt internetin uhkiin.­

19.1. 15:49

Ehdotonta tietosuojaa lupaava internetin hakukone DuckDuckGo kertoo tehneensä uuden ennätyksen. Sen tilastosivun mukaan päiväkohtaiset haut ylittivät 11. tammikuuta 100 miljoonaa kappaletta ensimmäisen kerran. Hakuja tehtiin 102 251 307 kappaletta.

Asiasta uutisoi muun muassa Bleeping Computer. Hakukone kertoi uutispalvelulle, että keskimääräiset päivittäiset haut kasvoivat viime vuonna 62 prosenttia yhä useamman etsiessä lisää tietosuojaa. Tähän ajaa arviolta lisääntynyt tietoisuus tietomurroista ja käyttäjäseurannasta eri puolilla internetiä.

DuckDuckGo laskee myös WhatsApp-pikaviestimen äskettäin ilmoittamat muutokset käyttöehtoihinsa yhdeksi syyksi kasvaneeseen suosioonsa. WhatsApp on sittemmin lykännyt muutoksen voimaan astumista. Lisäksi ne eivät vaikuta Euroopassa lainkaan samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa. Ne ovat kuitenkin herättäneet netinkäyttäjissä kiinnostuksen suurempaa yksityisyyttä tarjoavien palveluiden suuntaan.

Vuonna 2008 aloittanut DuckDuckGo rakentaa hakuindeksiään, eli haettavan tiedon laariaan, käyttämällä omaa hakurobottiaan, mutta myös Microsoftin Bingin kaltaisia kumppaneita. Googlen kanssa haulla ei ole mitään tekemistä.

Verkkosivuillaan hakukone sanoo olevansa täysin anonyymi.

– Joka kerta, kun etsit DuckDuckGossa, sinulla on tyhjä hakuhistoria ikään kuin et olisi koskaan ennen ollut siellä, hakukone kertoo.

DuckDuckGo arvostelee avoimesti markkinoiden ylivoimasta ykköstä Googlea. Hakupalvelut ovat kiistelleet Euroopan unionissa Android-puhelimissa esitettävästä valintaruudusta. DuckDuckGo on väittänyt huutokauppaan perustuvaa prosessia epäreiluksi.

– Huutokauppamalli on perustavanlaatuisesti viallinen ja se pitää vaihtaa, DuckDuckGo vaati syksyllä.

Nousustaan huolimatta DuckDuckGo on lähes näkymätön StatCounterin globaalissa tilastossa. Suomessa DuckDuckGo oli viimeisimpien tietojen mukaan neljäntenä 0,75 prosentin osuudellaan. Edellä olivat Google, Bing ja Yahoo. Googlen osuus oli noin 95 prosenttia.

Google ei ole kertonut lukuja hakukoneensa päivittäisestä käytöstä. Kahden vuoden takaisen SEOTribunal.comin arvion mukaan hakujen päivittäinen määrä olisi 5,6 miljardia. Vuonna 2017 Google kertoi suomalaisten tekevän 10 miljardia Google-hakua vuodessa, mikä tekee päiväkohtaiseksi luvuksi noin 27 miljoonaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?