Tullilla 60 miljoonan bitcoin-omaisuus – arvo nelinkertaistui vuodessa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Tullilla 60 miljoonan bitcoin-omaisuus – arvo nelinkertaistui vuodessa

Vuosi sitten Tullin bitcoin-potin arvo oli noin 15 miljoonaa euroa, nyt noin 60 miljoonaa. Sen arvoa on kartuttanut kurssinousu sekä bitcoinien lisääntyminen.

Tullin hallussa on merkittävä määrä virtuaalivaluuttaa.­

8.1. 7:00

Tullilla on hallussaan merkittävä virtuaalivaluuttaomaisuus, sillä se istuu kaikkiaan 1981 bitcoinin päällä. Näiden arvo on nykykurssilla hieman alle 60 miljoonaa euroa.

Tullin talousjohtaja Pekka Pylkkänen kertoo Ilta-Sanomat Digitodaylle, että viime vuonna valtiovarainministeriön kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen Tulli aikoo realisoida bitcoin-omaisuuden.

– Tulli valmistelee parhaillaan realisointimenettelyä yhteistyöviranomaisten kanssa ja tiedottaa siitä konkreettisen menettelyn täsmennyttyä, Pylkkänen sanoo sähköpostitse.

Bitcoinin arvo on jatkanut nousemistaan, ja yksi bitcoin on kirjoitushetkellä 29 845 euroa. Koska bitcoinilla käydystä rikollisesta kaupasta saatu hyöty menetetään valtiolle bitcoineina, valtio hyötyy virtuaalivaluutan arvonnoususta.

Tullin bitcoin-omaisuus on kasvanut sekä bitcoinien määrässä että potin kokonaisarvossa. Viime vuoden helmikuussa Tullilla oli 1666 bitcoinia, joiden arvo oli tuolloin noin 15 miljoonaa euroa. Bitcoinin nykykurssilla viime vuoden potin arvo olisi nyt 50 miljoonaa, eli sen arvo on yli kolminkertaistunut vuodessa.

Viime vuonna Tulli sanoi olevansa haluton myymään bitcoineja siinä pelossa, että niitä käytetään rahanpesuun. Ongelma oli rehellisen ostajan löytäminen.

Bitcoinia käytetään paljon verkossa käytävässä laittomassa kaupassa, ja sitä päätyy aika ajoin takavarikkojen kautta viranomaisille, ja oikeus saattaa myöhemmin tuomita bitcoin-voitot valtiolle menetetyiksi.

Tullin hallussa olevista 1981 bitcoinista ainakin 1889:stä on lainvoimainen päätös, eli oikeus on päättänyt niiden menettämisestä valtiolle. Tullilla on hallussaan myös takavarikoituja bitcoineja, joiden kohtalosta ei ole vielä oikeuden päätöstä.

Tulli tiedotti edellisestä bitcoin-takavarikosta juuri ennen vuodenvaihdetta, kun se kertoi ottaneensa haltuunsa suuren verkkohuumekauppaiskun yhteydessä 12 000 euron arvosta bitcoineja.

Pylkkäsen mukaan Tullilla ei ole hallussaan muita virtuaalivaluuttoja kuin bitcoineja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?