Verisure: 61 prosenttia suomalaisista on ladannut elektroniikkaa valvomatta yöllä viimeisen vuoden aikana - Digitoday - Ilta-Sanomat

Tämän virheen tekee öisin 61 % suomalaisista

Suomalaisten arjesta paljastui huolestuttavia asioita kodinturvayhtiön kyselyssä.

Sähkölaitteiden lataamisessa yöaikana on riskinsä.­

28.12.2020 7:03

Suomalaisten arkipuuhissa voi olla parantamisen varaa. Kotien ja pienyritysten turvaamiseen keskittynyt Verisure teetti YouGov Finlandilla alkuvuodesta turvallisuuskyselyn, jossa suomalaisilta tiedusteltiin, millaisia kodin turvallisuuteen liittyviä asioita he ovat tehneet viimeisen vuoden aikana. Sähköiseen kyselyyn osallistui 1500 henkeä.

Vastausten perusteella 61 prosenttia suomalaisista, siis lähes kaksi kolmannesta, on jättänyt elektroniikkalaitteen valvomatta lataukseen yön ajaksi. Tämä voi olla paloturvallisuusriski, sillä unen aikana leimahtava laite ei välttämättä saa heti osakseen vaadittavaa huomiota.

Uhka on yleensä pieni, jos käyttää alkuperäistä laturia ja varmistaa laitteiden ja johdon olevan kunnossa. Vakuutusyhtiö Ifin testissä Norjassa kävi kuitenkin ilmi, että tilanne voi muuttua nopeasti käytettäessä halpoja tarvikelatureita. Osa niistä kuumeni käytettäessä jopa lähes 100 asteeseen.

Myös Suomessa on tavattu turvallisuudeltaan vaarallisia latureita.

Pikalatauksen yleistyessä etenkin kännyköissä on perusteltua ladata puhelinta päivällä tai vaikka aamutoimien aikana pienenä pyrähdyksenä. Akkua ei tarvitse ladata 100 prosenttiin asti.

Laitteiden lataus öisin ei ollut ainoa huolestuttava havainto Verisuren kyselyssä. Sen mukaan vain hieman alle puolet on imuroinut pölyt jääkaapin ympäröivältä alueelta ja sen takaosasta viimeisen vuoden aikana. Kertynyt pöly voi estää ilmanvaihtoa ja voi laitteen kuumentuessa syttyä palamaan, Verisure varoittaa.

Vähän yli kolmannes on jättänyt tiski- tai pyykinpesukoneen päälle ollessaan poissa kotoa, ja noin neljännes on säilyttänyt lieden päällä tai sen välittömässä läheisyydessä tavaraa.

16 prosenttia on jättänyt elektroniikkaa lemmikkien ulottuville.

Artikkeli on julkaisu alun perin 1.3.2020. Juttua on päivitetty.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?