Epicin ilmaiset pelit ovat Elite: Dangerous ja The World Next Door - Digitoday - Ilta-Sanomat

Hetken aikaa ilmainen: Huikea peliteos, jonka läpäisemiseen ei elinikä riitä

Elite: Dangerousin pelialue hakee vertaistaan. Pelin voi nyt saada ilmaiseksi.

Elite: Dangerous heittää pelaajan altaan syvään päähän.­

21.11. 16:00

Yksi 80-luvun kuuluisimmista videopeleistä, Elite, heräsi muutama vuosi sitten eloon, kun Frontier Developments -pelistudio julkaisi pelisarjan uuden osan nimeltä Elite: Dangerous (ED). Pelin voi nyt saada ilmaiseksi, kunhan sen lunastaa Epic Games Storessa torstaihin 26. marraskuuta kello 18 mennessä.

ED on esikuvalleen uskollinen, ei vähiten siksi että Frontierin johdossa on alkuperäisen Eliten kehittänyt David Braben. Pelaaja laitetaan avaruuspilotin saappaisiin pienellä rahasumman ja kauppakassiin verrattavan avaruusaluksen saattelemana.

ED:ssä voi käydä kauppaa, louhia asteroideja, taistella ja tutkia galaksia. Tähän viimeisimpään aktiviteettiin voikin sitten teoriassa käyttää loppuelämänsä. Pelin galaksi on nimittäin realistisen kokoinen ja käsittää 400 miljardia tähtikuntaa planeettoineen ja kuineen. Jotain kertoo se, että koko pelin olemassaolon aikana pelaajat ovat toistaiseksi kartoittaneet vain 0,014 prosenttia galaksista.

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: Peli on tunnettu siitä, että se ei todellakaan pitele pelaajaa kädestä. Ensikertalainen voi kokea avuttomuuden tunnetta, ja edistyminen voi olla aluksi todella hidasta. Varaudu myös kuolemaan ja aloittamaan uudestaan joitakin kertoja.

ED:n ympärille on rakentunut aktiivinen pelaajayhteisö, johon voi tutustua esimerkiksi Twitch-suoratoistopalvelun Elite-striimeissä. Yhteisö on valmis auttamaan tulokkaita ja antamaan neuvoja pelissä etenemiseksi.

Epicin jakama versio sisältää ED:n Horizons-laajennuksen, joka muun muassa päästää laskeutumaan eri planeettojen ja kuiden pinnalle ja tutkimaan niitä mönkijällä ajellen.

Elite: Dangerous on saatavilla Windowsille ja on sallittu vähintään 7-vuotiaille.

The World Next Door sijoittuu rinnakkaisulottuvuuteen.­

Epicillä on tarjolla myös toinen ilmainen peli torstaihin saakka. The World Next Door yhdistää ongelmanratkontaa ja taistelua visual novel -genreen. Pelin päähahmona on teinityttö, joka yrittää päästä takaisin kotiin maagisten olentojen asuttamasta rinnakkaistodellisuudesta.

The World Next Door on saatavilla Windowsin lisäksi myös Intel-pohjaisille Mac-tietokoneille.

Pelien hankkimista ja pelaamista varten tarvitset Epicin ilmaisen käyttäjätilin ja asiakasohjelmiston.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?