Google tuo tiimityöskentelyn työkalut Gmailiin, aluksi G Suite -käyttäjille - Digitoday - Ilta-Sanomat

Gmailiin tulossa suuria muutoksia – mutta ensin niille, jotka maksavat

Google tuo tiimityöskentelyn Gmailin ytimeen. Tavalliset käyttäjät joutuvat odottamaan tovin tai ehkä pidempään.

­

17.7. 7:00

Google kertoi keskiviikkona virallisesti uudistuksista Gmail-sähköpostiohjelmistoonsa sen jälkeen, kun uudistus ehti jo vuotaa julki edellisenä päivänä. Kyseessä on merkittävä muutos Gmailiin, missä esimerkiksi videopuhelut, chatti ja tiedostojen käsittely tapahtuu kaikki saman ohjelmiston piirissä.

Käytännössä palvelut, kuten Chat-, Rooms-, Meet, Drive ja Docs, naitetaan yhteen sähköpostiohjelman kanssa. Googlen kuvissa ainakin Chat, Rooms ja Meet näkyvät pikavalintoina Gmailin Android- ja iOS-sovelluksen alapalkissa. Muutos koskee myös Gmailin selainversiota, missä uudet valinnat esitetään allekkain ruudun vasemmassa reunassa.

Uudistus tulee aluksi maksaville G Suite -käyttäjille tämän vuoden kuluessa, mutta Google sanoi The Vergelle ”miettivänsä aktiivisesti miten ja milloin tuoda sama kokemus niille kuluttajille, jotka sen haluavat”.

9to5Googlen mukaan Roomsin tapauksessa Google menee muita pidemmälle ja kehittää myös itse ohjelman toiminnallisuutta sen lisäksi, että se vain yhdistetään Gmailiin. Roomsista on nyt tulossa varteenotettavampi kilpailija työyhteisöjen viestintäsovellus Slackille.

Uudistuksen myötä käyttäjä voi muun muassa nopeasti liittyä videopuheluun chatista, lähettää chatissa olevan viestin itselleen sähköpostiin ja luoda uuden tehtävän (task) chat-viestistä.

Halki palvelujen Google ottaa käyttöön älä häiritse -toiminnon, joka varoittaa ottamasta yhteyttä henkilöön joka on laittanut tämän asetuksen päälle. Tulevaisuudessa on myös määrä mahdollistaa kuva kuvassa -videopuhelut Gmailissa. Kuva kuvassa tarkoittaa, että esimerkiksi videota voi katsella pienessä ikkunassa samalla, kun laitteella tekee jotain muuta kuten katsoo Gmail-posteja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?