Spotifyhin tulee 8 minuuttia ja 46 sekuntia hiljaisuutta – Google, EA ja Sony peruvat tilaisuuksiaan - Digitoday - Ilta-Sanomat

Spotifyhin tulee 8 minuuttia ja 46 sekuntia hiljaisuutta – Google, EA ja Sony peruvat tilaisuuksiaan

Spotify on yksi yhtiöistä, joka ottaa kantaa USA:n levottomuuksien syihin.

Julkaistu: 2.6. 10:33

Yhdysvaltain levottomuudet näkyvät vahvasti myös teknologiayhtiöiden toiminnassa.

Yhdysvalloissa levottomuuksia aiheuttanut amerikkalaisen George Floydin kuolema näkyy myös teknologiapuolella vahvasti. Teknologiayhtiöt osallistuvat laajasti mielenilmauksiin, joilla protestoidaan rasismia vastaan.

Spotify lisää tänään useille soittolistoilleen 8 minuuttia ja 46 sekuntia hiljaisuutta, yhtiö kertoo. Aika on se, jonka verran poliisi piti polveaan viikko sitten tukehtumalla kuolleen Floydin kaulalla.

Kyse on laajemmasta teknologia- ja musiikkiteollisuuden ilmiöstä nimeltä Blackout Tuesday. Sen on määrä näkyä Spotifyssa graafisina muutoksina suosittujen soittolistojen ja podcastien yhteydessä. Kampanjassa mukana oleviin soittolistoihin tulee 8 minuuttia ja 46 sekuntia hiljaisuus. Lisäksi Spotify pitää puolilta päivin samanmittaisen julkaisutauon sosiaalisessa mediassa ja antaa palvelulle mustan yleisvärin.

Levottomuudet näkyvät myös Sonyn Playstation-liiketoiminnassa. Yhtiö on perunut ylihuomiselle suunnitellun Playstation 5 -tilaisuuden, yhtiö kertoo Twitterissä. Syyksi ilmoitetaan ”tilan antaminen tärkeämmille asioille”, mikä viittaa USA:ssa käytävään keskusteluun rasismista sekä meneillään oleviin levottomuuksiin.

Pelijätti puolestaan EA perui eiliselle suunnitellun Madden 21 -pelinsä julkistustilaisuuden. Etenkin USA:ssa suurta suosiota nauttiva pelisarja amerikkalaisesta jalkapallosta on EA:n suosituimpia tuotteita.

Google puolestaan perui Android 11 -käyttöjärjestelmän beta-version julkistuksen. Yhtiön mukaan ”nyt ei ole aika juhlia”, ja tilaisuus siirretään myöhemmäksi.

Korjaus: EA on julkaisemassa Madden 21- peliä, ei Madden 20:ä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?