Facebook saa murskaavaa kritiikkiä – Zuckerberg selittää nyt, miksi ei puutu Trumpin sanomisiin - Digitoday - Ilta-Sanomat

Facebook saa murskaavaa kritiikkiä – Zuckerberg selittää nyt, miksi ei puutu Trumpin sanomisiin

Twitter on puuttunut Donald Trumpin sanomisiin, Facebook ei. Nyt Mark Zuckerberg puolustautuu häntä kohtaan esitetyltä kritiikiltä.

Julkaistu: 1.6. 10:59

Facebookin perustaja sanoo suhtautuvansa presidentin viesteihin negatiivisesti, mutta antaa silti tämän puhua.

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on joutunut puolustuskannalle ja perustelee, miksi Facebook ei ole puuttunut presidentti Donald Trumpin sanomisiin. Facebookin kanssa kilpaileva Twitter puuttui viime viikolla sekä Trumpin kommenttien faktoihin että niiden luonteeseen, jota monet pitivät väkivaltaa lietsovana.

Trump julkaisi Facebookissa saman kohua kerättäneen viestinsä kuin Twitterissä. Toisin kuten Twitter, Facebook ei kuitenkaan puuttunut siihen millään tavalla.

Pitkässä Facebookiin tekemässään julkisessa kirjoituksessa Zuckerberg kertoo menneen viikon olleen ”uskomattoman rankka”. Hän antaa myös sympatiansa Yhdysvaltain mustalle yhteisölle.

– Olen kamppaillut koko päivän sen kanssa, miten suhtautua presidentin twiitteihin ja julkaisuihin. Henkilökohtaisesti koen vaistomaisen negatiivisen reaktion tällaisen erimielisyyttä lietsovan ja yllyttävän puheen äärellä. Tällä hetkellä tarvitaan yhteisöllisyyttä ja rauhallisuutta sekä empatiaa niitä yhteisöjä kohtaan, joita tämä koskee. Kansakuntamme on yhdistyttävä, tavoiteltava oikeudenmukaisuutta ja katkaistava tämä kierre, Zuckerberg kirjoittaa.

Tämän jälkeen Zuckerberg sanoo kuitenkin toimivansa yrityksessä, jonka tehtävä on sananvapaus.

– Olemme asemassa, jossa meidän pitää mahdollistaa mahdollisimman paljon itseilmaisua, ellei se tuota välitöntä vahinkoa tai vaaraa, kuten yhteisönormeissamme on määritelty, Zuckerberg jatkaa.

Tarkan harkinnan jälkeen Facebook jätti viestin paikalleen, ”historiallisten viittausten ja sen varoittavan luonteen vuoksi”.

– Toisin kuten Twitter, emme laita varoitusta väkivaltaan kiihottavan viestin yhteyteen. Jos viesti yllyttää väkivaltaan, se tulisi poistaa riippumatta sen uutisarvosta tai siitä, tuleeko se poliitikolta, Zuckerberg kirjoittaa ja samalla sivaltaa kilpailija Twitteriä.

Facebookin perustaja lisää, että hän toivoo ihmisten ymmärtävän toimintatavan, vaikka he vetäisivätkin rajan eri kohtaan kuin Facebook.

Zuckerbergin väite Facebookin toiminnasta suhteessa Twitteriin asettuu erikoiseen valoon New York Timesin tekemässä analyysissa. Siinä todetaan molemmilla palveluilla olevan samanlainen periaatelinja, mutta Facebookin sallivan presidentin tehdä asioita, joita muiden ei anneta.

NYT muun muassa arvelee, että Zuckerbergin veto voi tuoda hänelle ystäviä republikaanien keskuudessa ja suojella Facebookia sääntelyltä, jolla Trump uhkailee. Riskinä tosin on monien käyttäjien ja jopa yhtiön omien liberaalien työntekijöiden vieraannuttaminen.

Kritiikki Zuckerbergin ja Facebookin toimintaa vastaan on ollut kovasanaista. Esimerkiksi The Daily Beastissa julkaistun toimittajan mielipidekirjoituksen mukaan ”Facebookin pomo puhuu kauniisti demokratiasta, mutta hyötyy Trumpin valheista”.

Kirjoituksessa muistutetaan, että Zuckerberg perusteli samoin argumentein aluksi jopa venäläisten vaalivaikuttamista Facebookissa. Samoin Facebook puuttui hyvin myöhäisessä vaiheessa Myanmarissa meneillään olleisiin joukkomurhiin. Facebookia ja Facebook Messengeriä käytettiin laajasti kiihottamisvälineinä.

Johtopäätöksenään toimittaja John Stanton toteaa, että Trumpia ja Zuckerbergia yhdistää yksi asia: rahanhimo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?