Jättisivusto tarjoaa ilmaista pornoa koronan vuoksi – samalla huoli kasvaa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Jättisivusto tarjoaa ilmaista pornoa koronan vuoksi – samalla huoli kasvaa

Pornhub houkuttelee sivustolleen uusia käyttäjiä koronan varjolla. Palvelu on saanut kovaa arvostelua väärinkäytöksistä ja hyväksikäytöstä.

Julkaistu: 26.3. 19:30

Pornhub päästää kaikki käyttäjät normaalisti maksullisen sisältönsä äärelle kuukaudeksi.

Aikuisviihdepalvelu Pornhub tarjoaa maksullista Premium-palveluaan ilmaiseksi 23. huhtikuuta asti kaikkialla maailmassa. Normaalisti 9,99 euroa kuukaudessa maksava palvelu tarjoaa teräväpiirtovideoita ilman mainoksia.

Pornhub kertoi asiasta Instagram-päivityksessään tiistaina ja viittasi koronaviruspandemiaan, jonka hallitsematon leviäminen voi sen mukaan johtaa terveydenhoidon ylikuormittumiseen.

– Pysykää kotona ja auttakaa alentamaan käyrää, Pornhub kehotti päivityksessään, jota koristaa graafi koronatapausten ennakoidusta määrästä sekä hallitsemattomassa että hallitussa tilanteessa, jossa ihmiset pysyvät sisällä ja pesevät käsiään.

Pornhub ei kertonut, mikä taho on graafin takana tai perustuuko se virallisiin tietoihin. Premium-porno avautui jo aikaisemmin muun muassa italialaisille.

Samalla huoli Pornhubissa tapahtuvista väärinkäytöksistä kasvaa, kirjoittaa The Guardian -lehti. Sen mukaan arvostelijat syyttävät Pornhubia koronan käyttämisestä liikenteen ajamiseksi sivuilleen, jotka voivat sisältää videoita raiskauksista, insestistä tai ihmiskaupan uhreista. Tästä syystä Pornhubia on jopa vaadittu suljettavaksi kokonaan.

Pornhub vastaa tekevänsä paljon töitä sen eteen, ettei laitonta sisältöä julkaistaisi sen alustalla.

Monet muut videopalvelut ovat vastanneet koronakriisiin alentamalla videoidensa laatua verkkojen rasituksen vähentämiseksi. Toistaiseksi Pornhub ei ole ilmoittanut osallistumisestaan näihin talkoisiin.