Telia kertoo, miten suomalaiset käyttävät nettiä nyt – antaa 4 vinkkiä - Digitoday - Ilta-Sanomat

Telia kertoo, miten suomalaiset käyttävät nettiä nyt – antaa 4 vinkkiä

Etätyö on lisännyt mobiiliverkkojen käyttöä päiväaikaan. Suurin kuorma on kuitenkin edelleen iltaisin.

Julkaistu: 19.3. 13:00

Etätyö näkyy mobiiliverkoissa päivällä. Suurin kuormitus on kuitenkin ilta-aikaan.

Teleoperaattori Telia kertoo eilisen eli ensimmäisen suuren valtakunnallisen etätyöpäivän menneen ongelmitta sen verkoissa.

Sekä puhelujen määrä ja datankäyttö päiväaikaan olivat selkeästi kohollaan. Liikenteen joukosta erottuivat erityisesti Skype, Microsoft Teams ja Webex. Jälkimmäinen on Ciscon videopuheluohjelmisto.

Suurin kuormituspiikki datankäytössä nähtiin kuitenkin ilta-aikaan. Tämä selittynee paljon kaistanleveyttä vievällä videonkatselulla, jota ihmiset tekevät vapaalle vaihdettuaan.

– Verkon kapasiteetti vastasi hyvin massiiviseen etäkäytön kasvuun. Kyse on ennen kaikkea kuluttajien käytön siirtymisestä myös päiväsaikaan, jolloin käyttö tasaantuu koko vuorokaudelle. Lisäksi käytön kasvu jakaantuu maanlaajuisesti, mikä helpottaa verkon kuormaa, Telian verkoista vastaava johtaja Sami Siiki kertoo tiedotteessa.

Telia sanoo kasvattavansa 4g-verkkonsa kapasiteettia tarpeen mukaan.

Teleoperaattori antaa myös 4 ohjetta verkonkäyttäjille:

1. Käytä kiinteää verkkoa, kun mahdollista. Paljon dataa kuluttavia palveluja, kuten pelien ja videoiden suoratoistopalveluja, kannattaa käyttää kiinteään verkkoon kytketyssä wifissä mobiilidatayhteyden sijaan.

2. Älä käytä videoyhteyksiä etätöissä, jos niitä ei tarvita. Video vie puheeseen tai tekstiin verrattuna paljon dataa.

3. Etätyön turvallisuudesta tulisi varmistautua. Yritysten kannattaa varmistaa VPN-lisenssien riittävyys ja ohjeistaa turvalliset etätyökäytännöt.

4. Soita äänipuheluita. Jos data takkuaa, soita ”vanhan ajan malliin”. Mobiiliverkossa puheella on etuajo-oikeus dataan nähden. Puhelinsoitto läheiselle on myös konkreettinen ja auttava teko.