K-ryhmä tietää, mitä ostat ja tekee nyt jopa kauppalistan puolestasi – mitä tiedoillesi tapahtuu? - Digitoday - Ilta-Sanomat

K-ryhmä tietää, mitä ostat ja tekee nyt jopa kauppalistan puolestasi – mitä tiedoillesi tapahtuu?

Älykäs ostoslista sisältää huiman tarkkaa tietoja asiakkaan ostokäyttäytymisestä. K-ryhmä lupaa pitää tiedot omien seiniensä sisällä.

28.2.2020 11:02

Yllä olevalla videolla toinen toimittaja luo itselleen älykkään ostoslistan ja arvioi sen sisällön.

K-ryhmä kertoo kehittäneensä älykkään ostoslistan, johon tekoäly kokoaa asiakkaan oletetusti haluamat tuotteet. Allekirjoittanut testasi verkossa jo toimivaa palvelua ja totesi ehdotukset huomattavan tarkoiksi. Selkäpiitä ei karminut, mutta ehkä kihelmöi hieman. Esimerkiksi banaaneja ehdotettiin ostettavaksi kuusi kappaletta, mikä on hyvin lähellä todellisuutta. Maitotölkkejä oli listaan laitettu viisi kappaletta, mikä jälleen oli erittäin osuva ehdotus.

Lapselle joskus mukaan heitetty karkkipussi löytyi sekin. Mitään varsinaisia mokia ei listalla ollut, joskin mukana oli joitakin epäterveellisiä muroja, joiden välttäminen on viime aikoina ollut enemmän tai vähemmän menestyksekästä.

K-ryhmän asiakastietojohtajan Minna Vakkilaisen mukaan tuotteiden kappalemääräiset ehdotukset ovat suoraa seurausta asiakaspalautteesta, kun tekoälyä on kehitetty. Asiakkaat halusivat tarkempia kappalemääriä, ja K-ryhmä pyrki täyttämään toiveen. Se ei tarkoita, että tekoäly olisi vielä virheetön.

– Asiakkaidemme toiveet ja tarpeet ovat hyvinkin yksilöllisiä. Yksi voi suosia kotimaisia tuotteita, toinen terveyttä ja hyvinvointia, ja kolmas haluaa suolattomampia vaihtoehtoja. Jotta ostoslistasta tulisi entistä älykkäämpi, tarvitsemme laadukkaampaa ja monipuolisempaa dataa. Data on tekoälyn ruokaa, Vakkilainen korostaa.

Mihin tiedot päätyvät?

Käyttäjistä kerättävä data on nykyään myös hyvin houkuttelevaa kauppatavaraa. Moni yritys on jäänyt kiinni siitä, että ne ovat myyneet käyttäjätietoja enemmän tai vähemmän salaa ulkopuolisille datanvälittäjille tai mainostajille. Usein käyttäjätiedot myydään, jotta joku toinen voisi esittää niiden avulla kohdennettuja mainoksia.

K-ryhmän asiakastietojohtaja Minna Vakkilaisen mukaan älykkäällä ostoslistalla on tuhansia käyttäjiä viikossa.

Vakkilaisen mukaan K-ryhmä ei niin tee, eikä ole sellaista edes harkinnut. Jos sellainen tilanne tulisi joskus vastaan, asiakkaat saavat päättää siitä itse.

– Käytämme asiakastietoja aina vain niihin tarkoituksiin, joihin meillä on asiakkailtamme lupa. Asiakas voi olla turvallisin mielin, että asiakastiedot eivät meiltä K-ryhmän ulkopuolelle lähde.

K-ryhmän sisällä asiakastietoja käytetään kauppojen valikoiman muokkaamiseen. Yhden kaupan valikoima voi asiakkaiden alueellisten mieltymysten vuoksi poiketa toisesta, ja samalla hävikin toivotaan vähenevän. Asiakkaille puolestaan tarjotaan henkilökohtaisia alennuksia.

Lue lista ensin

Älykkäässä ostoslistassa käytetään Plussa-kortilla kerättyä ostohistoriaa, ja listaa voi muokata itse.

Listaa voi käyttää tuotteiden ostamiseksi verkkokaupasta tai sen voi myös lähettää itselleen sähköpostilla. Älykäs ostoslista tulee osaksi K-Ruoka-sovellusta myöhemmin tänä vuonna.

Kuluttajan kannattaa käydä ostoslista itse läpi, sen sijaan, että ostot tekisi automatisoidusti. Näin varmistaa sen, ettei kotiin saapuvassa kauppakassissa ole ei-toivottuja yllätyksiä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ostoslista osasi ehdottaa oikeaa banaanimäärää toimittajalle.

Vakkilainen kiistää väitteen siitä, että kauppa ujuttaisi ostoslistaan omiaan, jotta kassavirta kasvaisi. Hänen mukaansa K-ryhmä noudattaa omia eettisiä periaatteitaan.

– Haluamme olla näissä asioissa läpinäkyviä, emmekä lähde pohtimaan omaa tuottoamme, Vakkilainen vastaa.

Vakkilainen myöntää, että K-ryhmä odottaa älykkään ostoslistan lisäävän myyntiä, jos asiakasuskollisuus sen myötä kasvaa.

Seurannasta voi kieltäytyä

Älykäs ostoslista ei tarjoa alkoholia, energiajuomia tai tupakkatuotteita. Toimittajan omassa listassa silmiin särähtivät karkit ja murot, joiden lisääminen listaan ei ainakaan auta välttämään houkutusta. K-ryhmä ei aio rajata tällaisia tuotteita ulos asiakkaan puolesta, mutta palvelua on määrä täydentää suodattimilla, jotka voi näpäyttää päälle tai pois.

Koko ostohistorian tai tuotetason seurannasta voi kieltäytyä. Se tapahtuu helpoiten jättämällä Plussa-korttia käyttämättä (etuja menettäen) tai ottamalla yhteyttä Plussan asiakaspalveluun, jolloin asiakasta opastetaan eri vaihtoehdoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?