Apple ei avaa Pensacolan ampujan iPhoneja, oikeusministeri vihjaa uudesta laista - Digitoday - Ilta-Sanomat

Apple ei avaa ampujan iPhonea FBI:lle – Trump saattaa astua peliin

Apple on ennenkin kieltäytynyt avaamasta iPhonea. Tuolloin FBI:n oli turvauduttava ulkopuoliseen tahoon puhelimen avaamiseksi.

Apple on ennenkin kieltäytynyt avaamasta iPhonea. Tuolloin FBI:n oli turvauduttava ulkopuoliseen tahoon puhelimen avaamiseksi.

Julkaistu: 14.1. 13:45

Applen ja FBI:n välinen kiista salauksesta toistui, mutta tällä kertaa Trump saattaa astua peliin.

Apple kieltäytyy avaamasta FBI:lle kahta lukittua iPhonea, jotka kuuluivat kolme ihmistä Floridan Pensacolassa joulukuussa tappaneelle miehelle. Ampumisessa Yhdysvaltain laivaston tukikohdassa loukkaantui kahdeksan muuta. Ampuja sai surmansa.

Asiasta uutisoivat esimerkiksi BuzzFeed News ja AppleInsider, joiden mukaan liittovaltion poliisi FBI ei ole päässyt käsiksi ampujan iPhone 5- ja iPhone 7 -puhelimiin, eikä saa Applelta siihen apua.

Applen mukaan edes sillä itsellään ei ole valmista keinoa päästä käsiksi salatun iPhonen tietoihin. Yhtiön pitäisi sitä varten kirjoittaa uutta koodia, eli luoda takaovi. Niitä Apple vastustaa viimeiseen asti.

– Olemme aina sanoneet, että ei ole olemassa takaovea vain hyviksille. Takaovia voivat käyttää myös ne, jotka uhkaavat kansallista turvallisuuttamme ja asiakkaidemme tietoja, Apple toteaa lausunnossaan.

Applen mukaan tietojen salaus on ”elintärkeää” Yhdysvaltain ja asiakkaiden suojelemiseksi. Yhtiö sanoo auttaneensa viranomaisia muilla tavoilla luovuttaen gigatavuittain tietoja mukaan lukien ampujan iCloud-varmuuskopiot.

Kiista on vastaava, johon Apple joutui vuoden 2015 San Bernardinon ampumistapauksen jälkeen. Tuolloinkin Apple kieltäytyi avaamasta ampujan iPhonea, ja FBI:n oli lopulta turvauduttava ulkopuoliseen tahoon puhelimen avaamiseksi.

Uusi kiista ei välttämättä pääty Applen eduksi. Maanantaina Yhdysvaltain oikeusministeri Bill Barr tulkitsi ampumisen terrori-iskuksi ja vaati Applea avaamaan puhelimet. Barr vihjasi presidentti Donald Trumpin hallinnon aloittaneen keskustelun lainsäädännöstä, joka antaisi virkavallalle pääsyn salattuihin puhelimiin vastaavissa tilanteissa.

Tällaista lakiehdotusta tosin pyöriteltiin jo vuosia sitten.

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella otti salaukseen kantaa maanantaina, The Verge kertoo. Nadellan mukaan takaovet ovat ”kamala idea”, eikä sellaisia pidä luoda. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totesi, että tarvetta on jonkinlaiselle oikeudelliselle ja tekniselle ratkaisulle, jotta Yhdysvalloissa voidaan varmistaa sekä ihmisten tietosuoja että yleinen turvallisuus.

Tuoreimmat osastosta