Google taipuu Venäjän, muttei EU:n tahtoon – kiertää kysymyksen Ukrainan ja Krimin rajasta - Digitoday - Ilta-Sanomat

Google taipuu Venäjän, muttei EU:n tahtoon – kiertää kysymyksen Ukrainan ja Krimin rajasta

Googlen kartoissa Krimin ja Venäjän välillä kulkeva raja on yhtiön mukaan ”kiisteltyä aluetta kuvaava katkoviiva”.

Googlen kartoissa Krimin ja Venäjän välillä kulkeva raja on yhtiön mukaan ”kiisteltyä aluetta kuvaava katkoviiva”.

Julkaistu: 3.12. 15:18

Karttaohjelmistot ovat poliittisesti latautuneita. Apple ja Google ovat taipuneet Venäjän hallituksen tahtoon esittää rajat sen halun mukaisena. Samaan aikaan kartat eivät vastaa Suomen ja EU:n näkemystä.

Teknologiayhtiö Google on vastannut Ilta-Sanomat Digitodayn tiedusteluun siitä, miksi se esittää Krimin niemimaan nykyisin Ukrainasta erillisenä.

IS Digitoday kertoi viime perjantaina, että Google ja Apple ovat alkaneet esittää Venäjällä sijaitsevalta nettilaitteelta katseltuna Krimin osana Venäjää. Syy on siinä, että Venäjä on kriminalisoinut Krimin esittämisen osana Ukrainaa, ja teknologiayhtiöt ovat taipuneet Venäjän tahtoon.

Myös Suomesta katsottuna kummankin yhtiön karttaohjelmistossa on vedetty rajaviiva Krimin ja Ukrainan välille.

Venäjän ja Krimin välillä rajaa ei ole. Googlen edustajan mukaan tämä johtuu siitä, ettei Google näytä rajaviivoja merialueilla. Yhtiön mukaan kartoissa myös käytetään eri viivatyylejä merkitsemään rajatilannetta.

– Kun raja on osapuolten välillä kiistanalainen, se merkitään katkoviivalla, kuten tässä [Ukrainan] tapauksessa, Google kommentoi.

Google on myös kommentoinut yhtiön yrittävän ”esittää kiistellyt alueet objektiivisesti ja noudattavansa paikallista lainsäädäntöä nimien ja rajojen esittämisessä”.

Tämän perusteella IS esitti Googlelle kysymyksen, miksi Google noudattaa Venäjän tahtoa rajaviivan esittämisessä Venäjältä katseltuna, mutta ei Suomen ja EU:n tahtoa rajoja EU:n sisältä katseltaessa. Suomi ja EU ovat tuominneet Venäjän tekemän Krimin sotilaallisen haltuunoton ja kieltäytyvät tunnustamasta sitä osaksi Venäjää.

Google ei vastannut kysymykseen, vaan toisti aiemman vastauksensa, jonka mukaan se yrittää esittää kiistellyt alueet objektiivisesti ja noudattavansa paikallista lainsäädäntöä nimien ja rajojen esittämisessä.