WSJ: Google kerännyt salaa miljoonien ihmisten täydelliset terveystiedot - Digitoday - Ilta-Sanomat

WSJ: Google kerännyt salaa miljoonien ihmisten täydelliset terveystiedot

Kuvituskuva
Julkaistu: 11.11. 23:04

Lehden mukaan yhtiö on liittoutunut amerikkalaisen terveysjätin kanssa.

Google on onnistunut keräämään salaisen yhteistyöprojektin kautta miljoonien amerikkalaisen terveystietoja, uutisoi amerikkalaislehti Wall Street Journal maanantaina.

Lehden mukaan yhtiö olisi aloittanut yhteistyön terveysjätti Ascensionin kanssa viime vuonna. Project Nightingale (Satakieli) -nimisen projektin avulla Google olisi saanut käyttöönsä potilastietoja 21 Yhdysvaltojen osavaltioista. Tiedot sisältävät potilaiden täydellisen hoitohistorian ja sairaalatiedot, lääkärien antamat diagnoosit ja laboratoriotulokset hoidettavien koko nimien ja syntymäaikojen kanssa.

Wall Street Journal perustaa tietonsa nimettömiin henkilölähteisiin sekä haltuunsa saamiin sisäisiin dokumentteihin. Google tai Ascension eivät ole toistaiseksi kommentoineet asiaa uutistoimisto Reutersille.

Googlen tiedetään pyrkivän mukaan terveysbisnekseen. Aiemmin yhtiö kertoi ostavansa elintoimintoja ranteesta mittavia älylaitteita valmistavan Fitbitin 2,1 miljardilla dollarilla eli noin 1,9 miljardilla eurolla.