EU-direktiivi vaatii autoihin lisälaitetta, joka ei toimi Suomessa

Julkaistu:

EU
Uusi valmisteilla oleva laki vaatii autoradioihin muutoksen, josta ei Suomessa ole hyötyä.
EU:n uuden telepakettidirektiivin mukaan tulevaisuudessa myös Suomessa uusien autoradioiden olisi pysyttävä vastaanottamaan maanpäällisiä digiradiolähetyksiä. Käytännössä digilähetyksiin ja -vastaanottoon olisi ajatuksena käyttää dab-tekniikkaa, joka ei Suomessa ole käytössä.

– Dab-tekniikan tarvitsemia taajuksia ei ole Suomessa edes vapaana, sanoo johtava asiantuntija Johanna Halkola media-alaa edustavasta Medialiitosta.

– Suomessa ollaan käsittääkseni yhtä mieltä siitä, ettei dabiin olla menossa. Tämä on suomalaisten kannalta hyvin epätarkoituksenomainen velvoite.

Suomessa EU:n telepakettidirektiiviä ollaan tuomassa lainsäädäntöön osana sähköisen viestinnän palvelulainuudistusta, jota valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä. Myös ministeriössä direktiiviä pidetään osin ongelmallisena.

– Meidän tietojemme mukaan dab-verkkoja on rakentunut vain puoleen EU-maista, eikä dab-lähetysten suosio ole kovin suurta, toteaa lvm:n markkinayksikön johtaja Elina Thorström.

Suomessa dab-tekniikkaa kokeiltiin Halkolan mukaan jo noin 10 vuotta sitten, mutta sillä ei havaittu olevan suuria etuja nykyiseen analogiseen fm-tekniikkaan verrattuna.

– Se ei parantaisi esimerkiksi radion kuuluvuutta, sillä fm-lähetykset kuuluvat jo hyvin Suomessa, Halkola sanoo.

Lakiuudistus on huolestuttanut radioyhtiöt, jotka epäilevät pakollisten digiradioiden syrjäyttävän autoissa nykyiset fm-vastaanottimet. Tämä voisi romauttaa radiokuuntelun määrän, sillä tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista sanoo kuuntelevansa radiota aina autossa ollessaan.

Ministeriössä ei uskota fm-radion perikatoon.

– Fm-radio on Suomessa erittäin suosittu, eikä dabia ole otettu käyttöön. Ei ole näköpiirissä, ettei fm-radiota olisi ajoneuvoissa varusteena, sillä kuluttajat sitä toivovat, Thorström rauhoittelee.

Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller sekä Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg ehdottivatkin Helsingin Sanomissa tiistaina julkistetussa mielipidekirjoituksessa, että dab-radioiden ohella myös fm-radiot säädettäisiin jatkossa pakollisiksi digiradion rinnalle.

Thorström ei lupaa, että fm-pakko sisältyy tällä hetkellä valmisteluvaiheessa olevaan lakiehdotukseen. Hän arvelee esimerkiksi autovalmistajien pitävän huolen, etteivät fm-radiot silti katoa.

– Fm-radio on käytännössä kaikissa autoissa, eikä se nytkään ole pakollinen. Valmistajat varmasti pyrkivät tarjoamaan ostajille autoja, joita kuluttajat haluavat, ja fm-radio on jatkossakin haluttu varuste, hän toteaa.

Asiaa arvioidaan hänen mukaansa kokonaisuutena lainvalmistelun yhteydessä. Dab-radion sijasta ministeriössä harkitaan, täyttäisikö esimerkiksi jonkinlainen nettiradiovastaanotin direktiivin vaatimuksen.

Helsingin Sanomien kirjoituksessaan mediajohtajat epäilevät, että fm-radioiden katoaminen autoista siirtäisi kuuntelun kokonaan nettiin. Heidän mukaansa uhkana on, että ratkaisu siirtäisi radiotarjonnassa valtaa yhdysvaltalaisille yhtiöille.

– Verkkopalvelujen tarjoajat olisivat todennäköisesti isoja yhdysvaltalaisia alustayhtiöitä, joilla ei ole samanlaista vastuuta sisällöstä kuin suomalaisilla radiotoimijoilla, Halkola sanoo.

Suomessa radio- ja tv-kanavien tehtävänä on nykyään välittää myös vaaratiedotteet.

Mediayhtiöillä on vielä mahdollisuus lausua mielipiteensä lakiehdotuksesta, sillä sen kaavaillaan ehtivän lausuntokierrokselle vielä tämän vuoden lopulla. Eduskunnan käsittelyyn sen toivovaan pääsevän ensi keväänä. Direktiivin mukaisen kansallisen lain on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2020.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt