Huippupeli meni pilalle – Ghost Recon Breakpoint on massiivinen virheiden kokoontumisajo

Julkaistu:

Peliarvostelu
Taktinen toimintapeli olisi voinut olla hyvä ja kiinnostava hi-tech-sotarymistely.
Ubisoftin Ghost Recon -pelisarja kuuluu toimintapelien onnistuneimpiin. Pelijulkaisija on kuljettanut sitä mainiosti vuodesta ja osasta toiseen pitäen sen samaan aikaan sekä ajan hermolla että pelattavana.

Tai siis kuljetti ja piti. Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint ei jatka kunniakasta onnistumisten sarjaa. Uusimmassa osassaan GR heittää pois paljon siitä, mikä teki edellisosa Wildlandsista niin hyvän ja pelattavan. Vastaavasti tilalle otetaan sisarpelisarja The Divisionin kömpelöt ja toimimattomat elementit, ja lopputulos on hyvin ristiriitainen ja pääosin epäonnistunut keitos.
Mutta käsitelläänpä tämä yksityiskohtaisemmin. Breakpointissa on myös paljon hyvää.


Peli lähtee liikkeelle, kun Ghost-erikoissotilaiden helikopterit ammutaan alas Auroa-nimisen saariryhmän rannikolla Tyynellä valtamerellä. Eloonjäänyt sankari lähtee selvittämään saariryhmällä pesivää arvoitusta.

Arvoituksen takaa löytyvät droneihin erikoistunut maailmanparantajatekniikkanero Jace Skell ja tämän sotilasneuvonantaja, entinen Ghost-soturi Cole D. Walker. Juoni laajenee nopeasti sotilastrillereistä tuttuun juonitteluun ja petosteluun. Pelin tarina on hieman kliseinen, mutta silti peliin hyvin istuva ja tunnelmaa luova. Pelaaja pääsee tuntemaan itsensä osaksi jotain isompaa.


Hyvää on myös mahdollisuus pelata jollain neljästä erikoisluokasta: tarkk’ampujalla, raskaalla rynnäkkömiehellä, lääkintämiehellä tai hiljaa hiipien iskevällä pantterilla. Luokat eivät kuitenkaan rajoita pelityyliä liikaa, ja niitä on mahdollista vaihtaa.

Tehtävät ovat hyvin toteutettuja, mutta kohtuullisen tavanomaisia: Hiivi tuonne, rymistele tänne, juttele tuolle, käännä kahvasta täällä, puolusta tuota, kuljeta tuo nopeasti tänne. Itse toiminta on pääosin hauskaa ja tyydyttävää. Sotaa voi käydä jalan, ajoneuvoilla, veneissä ja helikopterein. Helikopterien käyttö etenkin tiimipelinä kaverin kanssa on hyvin tyydyttävää.


Varusteita on joka lähtöön. Tavoitteitaan voi edistää aseiden ohella pimeänäkölaittein, erilaisin räjähtein, tiedusteludronein tai vaikkapa aitaleikkurilla. Pelihahmo kehittyy ja tälle voi opettaa uusia taitoja kykypuun eri haaroja edeten.

Tavallisten pyssymiesten tai susiksi itseään kutsuvien erikoisjoukkojen ohella vastustajina on droneja tai muita robotteja. Niiden ärsyttävyystaso vaihtelee ärsyttävästä erittäin ärsyttävään, eivätkä niihin tepsi samat keinot kuin (vielä hetken) hengittäviin vastustajiin.


Siihen ne hyvät asiat sitten loppuivat. Nyt alkakoon avautuminen.

Edeltäjä Ghost Recon: Wildlandsin hienouksia oli pelin suoraviivaisuus. Säätöä oli minimaalisesti, ja peli pysyi hauskana ja pelattavana koko ajan. Breakpointissa suoraviivaisuus on korvattu valikkojumituksella, joka katkoo pelaamista ja tärvelee flow’n.

Otetaanpa esimerkiksi aseet. Kun Wildlandsissa löysi mieleisensä pyssyn, sitä pystyi käyttämään hyvillä mielin pelin loppuun asti. Nyt aseissa on The Divisionista tuttu gearscore-arvo, eli joka kulman takaa löytyy parempia aseita, ja niitä on koko ajan oltava vaihtamassa. Jos tätä ei tee, pyssy kuin pyssy vanhenee käsiin parissa tunnissa. Halukkaat toki vielä virittelevät ja maalailevat niitä.


Sama pätee myös päähineisiin, suojaliiveihin, housuihin ja kenkiin. Niilläkin on merkitystä, koska ne antavat erilaisia bonuksia. On siis mietittävä, haluaako vetää dronenväistöhousut vai pikajuoksijan pöksyt jalkoihinsa ennen keikalle lähtöä.

Valikkorumbaa ei yhtään helpota se, että ne on suunniteltu hiirellä käytettäväksi. Konsolipelaajat ohjailevat siis kohdistinta kömpelösti tatilla.

Ja koko ajan sataa uutta tavaraa. Ja sitten taas surffataan valikoissa.

Pelissä on mieletön määrä tehtäviä, mutta käyttöliittymä ei tee sen hahmottamisesta kovinkaan selkeää. Työtä teettävät päätehtävien ohella sivutehtävät, kapinallisten tukitehtävät, asetehtävät sekä päivittäin vaihtuvat tehtävät. Tähän päälle tulevat luokka- ja moninpelihaasteet sekä päätehtävän juonen selvittämiseen liittyvät mysteerit.

Monimutkaista? On. Sekavaa? Juu.


Myös ratkaisu, jossa kartan keskellä nököttävä Erewhon-kotitukikohta toimii käyttöliittymänä, on huono. Se toimii ikään kuin suurena valikkona, jossa surffaus tapahtuu juoksentelemalla tiskiltä toiselle. Paitsi kun pitää vaihtaa luokka tai valita ajoneuvo, mikä onnistuu vain menemällä nuotiolle lepäämään ja kaivelemalla sen jälkeen valikoita. Välillä katsellaan animaatioita, joista osan voi skipata ja osan ei.

Kaikki tämä tärvelee peliflow’n erinomaisen tehokkaasti.

Myös yksinpelaaja saa avokämmenen poskelle, sillä Ghost Recon: Breakpoint on optimoitu tiimipeliin. Wildlandsista tuttuja, komennettavissa olevia tietokoneen ohjaamia taistelutovereita ei enää ole. Jos oikeaa pelikaveria ei ole tarjolla (pelikoneiden välistä crossplay-tukea ei ole), vedetään joko omin päin kuolema-latausrumbaa tai kokeillaan, josko netin moninpelibingosta löytyisi luotettava kaveri tai pari.

Jos hyviä kavereita ei löydy, voi toki mennä Ghost War -pelitilan 4 vastaan 4 -moninpeliin ampumaan niitä huonompia kavereita.


Ghost Recon Breakpointin ongelman voi tiivistää näin: Se on tungettu liian täyteen kaikkea. Se yrittää olla kaikkea kerrallaan ja päätyy olemaan olematta mitään. Mahdollisuus ostaa kivannäköisiä huiveja ja aurinkolaseja on lähinnä surullinen, kun pelattavuutta on vedetty ympäri korvia.

Liian suuri osa pelin uudistuksista on huonoja. Miksi Ubisoft ei voisi pitää The Divisionia ja Ghost Reconia erillisinä pelisarjoina, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia?

Kyllähän tätä mielellään pelaisi, mutta kun hauska toiminta jää tylsän säätämisen jalkoihin, ei sitä vaan jaksa. Iso harmi.

Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint

Testattu: PS 4 Pro, saatavilla Xbox One, Windows ja Google Stadia

Julkaisija/kehittäjä: Ubisoft / Ubisoft Paris

Ikäraja: pegi 18

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt