Löydettiinkö Suomessa muovin korvaaja?

Julkaistu:

Ihmiskunta yrittää eroon muovista. Suomalaiskeksintö voi auttaa tässä siirtymässä.
Aalto-yliopisto ja VTT kertovat läpimurrosta ympäristöongelmia aiheuttavan muovin haastamisessa. Uudelle aineelle nähdään käyttöä hyvin monenlaisissa tilanteissa, joissa muovi on muodostunut vakioksi.

– Tämä aine on yleinen lähestymistapa, jolla voidaan löytää eri tyyppisiä muovin korvaajia, tutkimusta vetänyt Aalto-yliopiston professori Markus Linder kertoo IS Digitodaylle.

Uusi biomateriaali on luja, jäykkä ja sitkeä. Aine syntyi liimaamalla puun selluloosakuituja yhteen hämähäkin seitistä löytyvällä silkkiproteiinilla. Tutkijat valmistavat proteiinia synteettisen dna:n ja bakteerien avulla.

Linder ei näe ainetta niinkään muovikassin korvaajana, mutta hänen mukaansa se voi tarjota teknisesti paljon parempia vaihtoehtoja vaikkapa kännykän kuorille tai auton osille. Mahdollisia käyttökohteita on useita, mukaan lukien vaateteollisuus ja lääketieteelliset sovellukset.
Linderin mukaan ainetta voidaan valmistaa bakteereita kasvattavissa bioreaktoreissa, eli eräänlaisissa säiliöissä. Tuotantolaitoksia voisi olla ulkonäön perusteella vaikea erottaa nykyisistä.

Aineen valmistustahdin ei pitäisi estää massamarkkinoita, ja valmistus olisi selvästi muovia ekologisempaa. Tuotantoon voidaan käyttää biologista materiaalia, joka ei kelpaa ihmisten ruoaksi. Aine myös hajoaa luonnossa eikä aiheuta siellä mikromuovin kaltaisia haittoja.

Vielä on epäselvää, kuinka käytännöllinen tämä materiaali loppujen lopuksi olisi arkikäytön kannalta. Sinänsä aineeseen ei pitäisi liittyä pelkoa esimerkiksi haitallisista terveysvaikutuksista ihoon kosketuksissa ollessaan.

– Kysymys liittyy siihen, miten tästä saadaan käytännöllinen prosessi, Linder selvittää.

Tutkimushanke on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Biosynteettisten hybridimateriaalien molekyylimuokkaus ”Hyber” -huippuyksikköä. Tutkimus julkaistiin Science Advances -tiedejulkaisussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt