Google muutti kuvahakua ja moni ärsyyntyi – näin palaat vanhaan

Julkaistu:

Google
Kuvahaun esikatselu on nyt toisenlainen, mutta sitä ei ole pakko sietää, Android Police kertoi. Ratkaisussakin on tosin haittapuolensa.
Google muutti hiljattain kuvien esittämistapaa hakukoneessaan. Kun Googleen nyt menee tietokoneen verkkoselaimella ja käyttää kuvahakua, klikattavat kuvat esitetään ruudun oikeassa reunassa omassa palkissaan. Aiemmin nämä isommaksi klikattavat kuvat esiintyivät ja vierittyivät tulosten keskellä.

Kaikki eivät pidä uudesta asettelusta. Soraääniä uudistusta vastaan on kuultu netissä jonkun verran.

Android Policen mukaan ratkaisuna on asentaa Chromeen ja Firefoxiin saatavilla oleva laajennus nimeltä Google Images Restored. IS Digitoday testasi laajennusta Chromessa ja totesi sen todella palauttavan kuvien esikatselun varsin samanlaiseksi kuin mitä se oli aikaisemmin.

Laajennuksen myötä klikattavien kuvien yhteydessä on View Image -nappi kuvan katsomiseksi vielä isompana. Se myös pienentää huomattavasti aiheeseen liittyville kuville annettua tilaa Googlen uuteen asetteluun verrattuna.

Laajennus valitettavasti poistaa napit kuvan jakamiselle ja niiden lisäämiseksi kokoelmaan. Suomalaisittain pieni haitta voi olla se, että laajennus myös muuttaa esikatseluvalikon englanninkieliseksi.

Laajennus pyytää ennen asennusta lupaa lukea ja muuttaa käyttäjän tietoja kaikilla Google.com-verkkosivustoilla. Latauksia laajennus oli kerännyt yli 5600, ja arvostelut ovat olleet erittäin myönteisiä.

Vanhan kuvahaun palauttamiseksi saattaa olla olemassa muitakin selainlisäkkeitä, mutta niitä IS Digitoday ei ole testannut. Laajennusten latailussa kannattaa pitää maltti mukana, sillä joskus seassa on myös haitallisia laajennuksia.

Jos et halua laajennusta, mutta et myöskään tykkää Googlen uudesta käyttöliittymästä, voit siirtyä käyttämään vaikkapa Microsoftin Bing-hakukonetta. Sen kuvahaku esittää isommaksi klikatut kuvat keskellä tuloksia, joskin tulossivua ei voi samalla vierittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt