Apple tyrkytti omia sovelluksiaan kilpailijoiden ohi – ei myönnä virhettä

Julkaistu:

Apple kertoi The New York Timesille muuttaneensa tapaa, jolla App Store esittää hakutuloksia.
Applen App Store -sovelluskauppa suosi vuosien ajan Applen omia sovelluksia, kuten Apple Musicia, ohi kilpailevien vaihtoehtojen.

Tähän tulokseen tuli The New York Times -sanomalehti, jonka pitkää artikkelia lainaa muun muassa The Verge.

Haut yleisillä termeillä ohjasivat käyttäjiä säännöllisesti Applen sovelluksiin, mitä Apple ei kiistänytkään. Sen sijaan Apple selitti lehdelle, että App Store on itse asiassa toiminut suunnitellusti. App Storesta vastaavan Phil Schillerin mukaan kaupan haussa ei ole mitään, mikä olisi suunniteltu edistämään Applen sovelluksia muiden kustannuksella. Hänen mukaansa hakutulokset perustuvat siihen, mitä käyttäjien odotetaan haluavan.

Toinen selittävä tekijä on se, että App Store on usein ryhmittänyt saman kehittäjän sovelluksia yhteen. Siksi Applen sovellusten noustessa hakutuloksissa korkealle, on niiden oheen liitetty muita Applen sovelluksia ennen muiden kehittäjien sovellusten esittämistä.

Apple teki kauppaan muutoksen heinäkuussa, minkä jälkeen hakutulokset ovat olleet tasapainoisempia. Yhtiö ei silti myönnä tehneensä mitään virhettä.

Apple on jo EU:n hampaissa App Storensa takia. Spotify valitti Applesta unionin kilpailuviranomaisille maaliskuussa ja sanoi Applen edistävän omaa musiikkipalveluaan epäreilusti.

Kyse ei kuitenkaan ollut App Storen esittämistä hakutuloksista vaan siitä, että Apple ottaa ensimmäisenä vuonna 30 prosenttia App Storen kautta tehdyistä uusista tilauksista tarjoten samalla Apple Musicia samalla hinnalla tai halvemmalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt