Oletko ostamassa pc:tä? Markkinoilla tapahtui muutos, joka kannattaa ehkä huomioida

Julkaistu:

Prosessorit
AMD kiri Intelin kiinni tehoprosessoreissa, mikä näkyy jo räätälöityjen tietokoneiden myynnissä.
Pc-tietokoneiden tehoprosessoreissa on tapahtumassa markkinaosuuksia ravisteleva muutos. Tehokäyttäjät ovat löytäneet siruvalmistaja AMD:n uudet suorittimet, kertoo pelikoneita ja räätälöitäviä pc:itä myyvä Jimm’s PC-Store.

Tietokoneiden suoritinmarkkinoita hallitsee kaksi amerikkalaisyhtiötä, Intel sekä AMD. Viime vuosina prosessorien kehitys on tapahtunut pitkälti Intelin tahtiin, sillä AMD ei ole pystynyt haastamaan kilpailijaansa pitkään aikaan tehokäyttäjien ja pelaajien suosimissa tehomalleissa.

Jimm’s PC-Store kertoo markkinaosuuksien kääntyneen päälaelleen heinäkuussa ilmestyneiden AMD:n uusien AMD Ryzen 3000 -suorittimien myötä.

– Aiemmin suoritinmyyntimme on nojannut voimakkaasti Intelin suuntaan. Noin 80 prosenttia suoritinmyynnistämme on aiemmin ollut Intelin hallussa ja loput 20 prosenttia on mennyt AMD:lle. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen vain yhdessä kuukaudessa, sanoi Jimm’s PC-Storen toimitusjohtaja Antti Järvinen tiedotteessa.

Tietokonekauppa sanoo saaneensa samanlaisia lukuja saksalaiselta emoyhtiöltään.

Järvisen luonnehdinnan mukaan AMD:llä on myyntilukujen lisäksi tekninen etumatka Inteliin nähden. AMD:n suorittimet valmistetaan pienemmällä viivaleveydellä eli johdinten paksuudella, mikä mahdollistaa yleensä pienemmän tehonkulutuksen, tiheämmin sirulle pakatut transistorit sekä usein myös suorituskyvyn skaalaamisen ylöspäin.

Heinäkuisessa Ryzen 3000 -prosessoritestissään teknologiasivusto Io-tech luonnehti AMD Ryzen 3000:n tarjoavan tehoa kilpailukykyiseen hintaan ja olevan hyötykäytössä ”täysin omilla luvuillaan” ja päihittävän selkeästi Intelin selkeästi kalliimmat mallit. Ei-prosessoririippuvaisessa pelikäytössä sivusto nimeää Intelin mallit edelleen ykköseksi, joskin suorituskykyerot ovat pelikohtaisia.

Niin sanottujen merkkivalmistajien tietokoneissa prosessorikannan muutos on hitaampaa ja usein myös maltillisempaa kuin itse räätälöitävien koneiden markkinoilla. Suuret pc-valmistajat tekevät isoja muutoksia mallistoihinsa pieniä valmistajia suuremmalla viiveellä. Liikettä tapahtuu kuitenkin sielläkin, sillä HP ilmoitti tuovansa Ryzen-prosessorit uusiin Pavillon-pelikoneisiinsa, kertoo Neowin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt