Muistatko, kun Facebook kiisti salakuuntelun? – sadat työntekijät kirjoittivat muistiin käyttäjien keskusteluja

Julkaistu:

Facebook
Facebook on tallentanut käyttäjien keskusteluja ja välittänyt niitä ulkopuolelta palkatuille työntekijöille, joiden tehtävänä on ollut kirjoittaa puheet tekstiksi.
Facebook on käyttänyt satoja työntekijöitä purkamaan äänitallenteita ja kirjoittamaan ne tekstiksi. Työhön on käytetty ulkopuolisia yrityksiä, joiden työntekijöille ei ole kerrottu, missä äänitallenteet on tehty ja miten Facebook on ne saanut.

Uutistoimisto Bloombergille asiasta kertoneiden työntekijöiden mukaan heille ei ole myöskään kerrottu, miksi Facebook haluaa saada keskustelut tekstimuodossa.

Facebook on myöntänyt käytännön, ja kertonut lopettaneensa sen viime aikoina.

– Hyvin paljon Applen ja Googlen tapaan me keskeytimme ihmisten käytön äänitallenteiden arvioinnissa yli viikko sitten, yhtiö vastasi Bloombergille tiistaina.

Heinäkuun lopulla nousi kohu muun muassa Applen ja Googlen tavasta välittää niiden puhetta tunnistavien sovelluksien tallentamia ääninäytteitä yhtiöiden palkkaamien työntekijöiden kuunneltaviksi.
Facebookin mukaan työntekijät ovat litteroineet äänitallenteita sellaisilta käyttäjiltä, jotka ovat Facebookin Messenger-sovelluksessa valinneet vaihtoehdon, jonka mukaan he haluavat puheensa tekstiksi kirjoitettuna.

Työntekijöiden tehtävänä oli tarkistaa, miten hyvin Facebookin käyttämän tekoälyn puheesta tekemä litterointi vastasi todellista puhetta. Facebookin mukaan puhujien henkilöllisyys oli piilotettu äänitallenteista.

Zuckerberg kiisti salakuuntelun mainostarkoituksiin

Facebookin on epäilty salakuuntelevan käyttäjiään esimerkiksi kohdentaakseen heille heidän keskusteluissa mainitsemiinsa aiheisiin liittyviä mainoksia. Yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kiisti väitteen Yhdysvaltojen kongressin kuulusteluissa viime vuoden huhtikuussa.

– Te puhutte tästä liikkeellä olevasta salaliittoteoriasta, että kuuntelemme teitä mikrofonilla ja käytämme sitä mainoksiin. Me emme tee sitä, Zuckerberg vastasi kysymykseen.
Jatkokysymyksiin yhtiö vastasi, että käyttäjien mikrofoneja käytetään vain silloin, jos käyttäjät ovat antaneet siihen luvan, ja he aktiivisesti käyttävät ääniviestejä tai muuta toimintoa, jossa mikrofonia tarvitaan.

Yhtiö ei tietosuojakäytännöissään mainitse lainkaan äänitystä tai äänitallenteiden käyttöä, tai että niitä voidaan antaa jonkin palvelun ulkopuolisen yrityksen käyttöön. Sen sijaan yhtiö kertoo, että palvelu kerää ”sisältöäsi ja viestintääsi koskevia tietoja sekä muita tuotteidemme käytön aikana antamiasi tietoja”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt