Windows 10:ssä vilahti uusi toiminto: Ärsyttävään pulmaan tulossa vihdoin korjaus?

Julkaistu:

Windows 10
Windowsin asentaminen uudelleen saattaa olla helpottumassa, testiversio vihjaa.
Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmä on viime aikoina kärsinyt vakavista ongelmista isojen päivitysten kanssa. Monelle ainoa tie ulos on ollut asentaa Windows uudelleen. Kenties tähän liittyen, tai sitten kokonaan siihen liittymättä Microsoft on testaamassa toimintoa, joka sallii helpommat uudelleenasennukset.

Asiasta kertovat muun muassa Neowin ja ZDNet. Twitter-käyttäjä WalkingCat bongasi Windows 10:n vahingossa vuotaneesta testiversiosta toiminnon, joka sallii Windowsin palauttamisen pilvestä, eli Microsoftin palvelimilta. Toisena vaihtoehtona tarjotaan perinteistä palautusta paikallista levykuvaa käyttäen.
On epäselvää, mitä pilvipalautus käytännössä tarkoittaa. Olisi kuitenkin luontevaa, jos se tarjoaisi aina viimeisimmän version Windows 10:stä. Paikallisessa palautuksessa voi joutua turvautumaan vuosiakin vanhaan Windowsin versioon, joka pitää sitten erikseen päivittää ajan tasalle.

Myös toiminnon aikataulu on epäselvä, eikä testattujen toimintojen päätymisestä suurelle yleisölle ole yleensä varmuutta. Niin tai näin, pilvipalautusta veikataan nähtäväksi Windows 10:n ensi kevään 20H1-päivityksessä.

Mac-käyttäjät saavat toistaiseksi nauraa partaansa, sillä heillä vastaava pilvipalautus on ollut mahdollista jo pitkään.

Vuotaneesta Windows 10:n testiversiosta on paljastunut myös toinen mielenkiintoinen uudistus. Microsoft harkitsee aloitusvalikon rankkaa remonttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt