Google, Facebook ja Amazon joutuvat laajaan tutkintaan – epäillään Yhdysvalloissa kilpailun estämisestä

Julkaistu:

Verkkopalvelut
Yhdysvalloissa on vaadittu jopa verkkojättien pilkkomista pienemmiksi yhtiöiksi.
Yhdysvaltain oikeusviranomaiset käynnistävät laajan selvityksen teknologiajättien toiminnasta ja niiden määräävästä markkina-asemasta. Isoihin verkkopalveluihin kohdistuvan arvioinnin tarkoituksena on selvittää, ovatko verkkojätit vähentäneet kilpailua tai tukahduttaneet innovaatioita alalla.

Yhdysvaltain oikeusministeriö ei kertoessaan asiasta nimennyt yhtään yritystä, mutta vaikuttaa siltä, että arviointi on suunnattu erityisesti Googlea, Facebookia ja Amazonia kohtaan.

Osa yhdysvaltalaispoliitikoista on vaatinut jopa verkkojättien hajottamista. Analyytikot eivät silti usko, että viranomaiset vaativat yhtiöiden pilkkomista. Sen sijaan oikeusministeriöllä on muun muassa mahdollisuus lätkäistä tuntuvia sakkoja, jos ne toteavat yritysten rikkoneen kilpailulakeja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt