Microsoft aloitti Windows 10:n 1903-päivityksen jakelun suurelle osalle käyttäjiä - Digitoday - Ilta-Sanomat

Iso Windows 10 -päivitys vyöryy lukuisille käyttäjille – Microsoft antaa 35 päivää armonaikaa

Kuvituskuva
Julkaistu: 18.7.2019 8:30

Nyt se alkaa. Microsoft aloitti Windows 10:n suuren ominaisuuspäivityksen automaattisen jakelun suurelle määrälle käyttäjiä. Siltä voi välttyä toviksi.

Microsoft julkaisee ajoittain suuria ominaisuuspäivityksiä Windows 10 -käyttöjärjestelmälle. Niistä uusin, May 2019 Update, tulee automaattisesti suurelle osalle käyttäjiä.

Microsoft kertoo nyt aloittaneensa May 2019 Updaten, eli versio 1903:n jakelun niille käyttäjille, joita uhkaa tietoturvatuen loppuminen marraskuussa. Käytännössä tämä tarkoittaa käyttäjiä, jotka ovat kevään 2018 päivityksen tai sitä aiempien versioiden varassa.

Kevään 2018 päivityksestä käytetään muun muassa nimeä 1803. Voit katsoa oman versiosi painamalla Windowsin aloitusnappia hiiren kakkospainikkeella ja valitsemalla Järjestelmä. Selaa sivua hieman alaspäin. Versio ilmoitetaan neljällä numerolla Windowsin määritykset -otsakkeen alla.

Suurella todennäköisyydellä Microsoftin automaattipäivitys koskee sinua, sillä Neowin-uutispalvelun lainaaman AdDuplexin mukaan 58 prosenttia kaikista Windows 10 -käyttäjistä on edelleen versiossa 1803.

Microsoft on suurelta osin syypää tilanteeseen, koska viime syksyn päivitys 1809 oli pahasti viallinen ja vedettiin jakelusta. Seurauksena oli kuukausien viivästys ja se, että lukuisat käyttäjät eivät koskaan edes saaneet 1809-päivitystä.

Automaattipäivitykset koskevat toistaiseksi Windows 10:n Home- ja Pro-versioita. Niillekin päivitystä tarjotaan portaittain alkaen koneista, joissa päivityksen pitäisi toimia parhaiten. Microsoft huomauttaa, että käyttäjillä on myös mahdollisuus pysäyttää päivityksen asentaminen enintään 35 päiväksi, mutta tukiartikkelissa ei sanottu, mistä käsin se tehdään.

1903-päivitys on nyt laajasti saatavilla, jos Windows 10:n Windows Update -työkalussa painaa Tarkista päivitykset -nappia. Jos päivitystä ei tarjota napin painamisesta huolimatta, tietokoneesi saattaa kärsiä jostakin tiedetystä yhteensopivuusongelmasta, joita Microsoft artikkelinsa alla listaa.

Tuoreimmat osastosta