Amazon tuplasi alennuskampanjansa – työntekijät lakkoilevat: ”Tämä on yksinkertaisesti väärin”

Julkaistu:

Amazon
Amazonin työntekijät pitävät työtahtia varastoissa jo hengenvaarallisena.
Verkkokauppajätti Amazonin työntekijät sekä Yhdysvalloissa että Saksassa osoittavat lakkoilemalla mieltään yhtiön alennuskampanjan uusia lupauksia vastaan, kertoo muun muassa Business Insider -verkkolehti.

Saksassa Amazonin seitsemän varaston työntekijät aikovat lakkoilla vähintään kaksi päivää. Amazonin edustajan mukaan osallistujien määrä jäi maanantaina kuitenkin vähäiseksi, kertoo saksalainen Berliner Morgenpost -sanomalehti.

Lisäksi Amazonin työntekijät Britanniassa, Espanjassa ja Puolassa suunnittelevat mielenosoituksia yhtiön työoloja vastaan.

Amazon on ensimmäistä kertaa venyttänyt vuosittaisen Prime Day -alennustapahtumansa kaksipäiväiseksi, ja samalla luvannut tavaroiden toimituksia yhdessä päivässä.

Vuosittainen Prime Day on Amazonin tärkein myyntitapahtuma. Työntekijäjärjestöjen mukaan Amazon koettelee työntekijöidensä fyysisiä rajoja tuplaamalla tapahtuman keston ja puolittamalla toimitusajan.

– Tämä on yksinkertaisesti väärin. Toiminta tällä vauhdilla ja tällä kestolla tarkoittaa, että Amazonin täytyy palkata lisää työntekijöitä kestettävällä työtahdilla, mikä ei vaaranna työntekijöiden henkeä. Sen sijaan näemme tunteetonta välinpitämättömyyttä työntekijöiden turvallisuutta kohtaan, sanoo Stuart Appelbaum, joka johtaa yhdysvaltalaisten työntekijöiden Retail, Wholesale and Department Store -järjestöä.

Työolot Amazonin varastoilla ovat kuitenkin herättäneet vastalauseita jo aiemminkin. Työntekijät ovat valittaneet muun muassa matalista palkoista ja kovasta työtahdista, joka rajoittaa jopa työntekijöiden mahdollisuuksia käydä vessassa.

Amazonin mukaan monet työntekijäjärjestöjen väitteistä ovat vääriä. Yhtiö on vastustanut työntekijöidensä järjestäytymistä, jotta nämä voisivat vaatia yhdessä parempia palkkoja ja työoloja, kertoo muun muassa CNN.

Yhtiön arvostelijat muistuttavat myös Amazonin perustajan ja johtajan Jeff Bezosin olevan maailman rikkain mies, samalla kun yhtiö ei viime vuonna maksanut neljän miljardin dollarin tuotoistaan lainkaan veroja Yhdysvalloissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt