Huijaukset tukkivat nyt puhelimet – tästä on kyse vihatuissa robottipuheluissa

Julkaistu:

Robottipuhelujen määrä on muutamassa vuodessa räjähtänyt käsiin Yhdysvalloissa.
Ihmisten puhelimiin tulvivista robottisoitoista on tullut viheliäinen vitsaus Yhdysvalloissa. Robottipuheluja soitetaan jo kymmeniä miljardeja vuosittain – ja määrä on kasvussa.

Robottisoitot ovat automatisoituja puheluja, joissa pyörii ennalta nauhoitettu ihmisen tai koneäänen lukema viesti. Osa puheluista on asiallisia: esimerkiksi viranomaiset voivat kertoa niillä hätätilanteista, luottokorttiyhtiö muistuttaa maksamattomasta laskusta tai koulu ilmoittaa poikkeuksesta lukujärjestykseen.

Yhä useammin kyseessä on kuitenkin mainos- tai huijaussoitto. Pahimmillaan robottipuhelussa yritetään huijata vastaanottajan luovuttamaan esimerkiksi henkilötietojaan tai pulittamaan jokin perätön maksu. Yhdysvalloissa yleinen on esimerkiksi huijaus, jossa soitto näyttää tulevan verovirastosta ja puhelussa vastaajaa uhataan jopa vankilalla, jos tämä ei maksa muka rästiin jääneitä verojaan.

Tuhansia puheluja sekunneissa

Mainostajat ja huijarit suosivat robottipuheluja, koska kuten sähköpostin tukkivat roskapostiviestit, myös niitä on helppoa, nopeaa ja halpaa masinoida. Käyttämällä netin kautta toimivaa VoIP-teknologiaa huijari voi soittaa sekunneissa jopa tuhansia puheluja ympäri maailmaa murto-osalla perinteisten puhelujen hinnasta.

– Kaikille (pääkaupunki) Washingtonin asukkaille soittaminen maksaa ehkä 5 000–10 000 dollaria. Teknologia on laajasti saatavilla, eikä esteitä toiminnalle käytännössä ole, sanoi liittovaltion kauppakomission FTC:n edustaja Ian Barlow nettilehti The Vergelle.

Teknologian avulla huijari voi vaihtaa oman numeronsa niin, että puhelu näyttää tulevan esimerkiksi viranomaiselta. Robottipuhelut ovatkin muuttaneet ihmisten puhelinkäyttäytymistä: kuluttajajärjestö Consumer Reportsin viime vuoden lopulla tekemän kyselytutkimuksen mukaan amerikkalaisista 70 prosenttia ei enää vastaa puhelimeen, jos ei tunnista soittajan numeroa tai numeroa ei ole näkyvillä.

Puhelut kaatoivat hätäjärjestelmän

Robottipuheluista eroon pääseminen on vaikeaa. Aiemmin tässä kuussa liittovaltion viestintäkomissio FCC antoi operaattoreille lisävaltuuksia suodattaa ennalta soittoja, joita epäillään robottipuheluiksi.

– Jos mikään tällä hetkellä yhdistää republikaaneja ja demokraatteja, liberaaleja ja konservatiiveja, sosialisteja ja libertaareja, vegetaristeja ja lihansyöjiä sekä Ohio Staten ja Michiganin faneja, on se, että he ovat lopen kyllästyneitä siihen, että heitä pommitetaan robottipuheluilla, FCC:n puheenjohtaja Ajit Pai sanoi.

FCC on Pain johdolla ottanut tiukan linjan robottipuheluihin. Vuonna 2017 komissio määräsi 120 miljoonan dollarin sakot floridalaiselle miehelle, jonka kehittämä ohjelma oli soittanut noin sata miljoonaa robottipuhelua kolmen kuukauden aikana.

Puheluissa myytiin tunnettujen matkailuyritysten pakettilomia. Jos vastaaja noudatti robotin ohjeita ja valitsi jatkaa myyntipalveluun, puhelu yhdistyi ulkomaiseen call centeriin, joka kauppasikin lomaosakkeita Meksikosta.

FCC:n mukaan mies oli myös vaarantanut yleisen turvallisuuden. Miljoonat robottisoitot kuormittivat paikallista verkkoa niin pahoin, että lääkäreiden ja pelastushenkilöstön käyttämä hakulaitejärjestelmä kaatui, komissio sanoi.

Lähteinä käytetty myös: Consumer Reports, FCC, Wired, USA Today