Videoväärennöksiin pelätty parannus – kauaskantoiset seuraukset

Julkaistu:

Videoväärennökset
Videoilla olevat ihmiset voidaan saada uskottavasti sanomaan jotain, mitä he eivät sanoneet.
Uusi tekniikka tekee videoiden väärentämisestä entistä helpompaa. Ihminen voidaan parhaimmillaan saada lausumaan haluttuja asioita todella vakuuttavasti.

Stanfordin ja Princetonin yliopistot tekivät yhteistyötä Max Planck Institute for Informaticsin ja Adobe Researchin kanssa luodakseen menetelmän puheenpätkien muokaamiseen videoissa. Tekniikka on vielä raakile, mutta se todistaa jo nyt, kuinka ihmisiin saatetaan pian vaikuttaa huomaamattomasti vaikkapa poliittisissa tarkoituksissa.

Tutkimuksesta kertoo esimerkiksi The Verge. Julkaistu video näyttää, miten sanoja voidaan poistaa, lisätä tai vaihtaa koneoppimisen avulla niin, että tulokset ovat paikoin erittäin uskottavia. Samaan aikaan myös teknologian rajoitukset ovat ilmeisiä. Videot voivat esittää vain puhuvia päitä, ja esimerkiksi käsien heiluttelu sotkee lopputuloksen. Parhaat tulokset saatiin vain, jos henkilöitä pyydettiin nauhoittamaan uudet puheenpätkät.

Teknologia kehittyy koko ajan ja lähestyy tavallisia käyttäjiä. Heidän on jo nyt mahdollista käyttää ilmaiseksi saatavilla olevaa ohjelmaa vaihtaakseen videoilla olevien ihmisten naamat toisiin. Puheen väärentäminen uskottavalla tavalla vie videoväärennösten mahdollisuudet aivan uusiin sfääreihin.

Väärennöksistä käytetään yleisnimeä deepfake ja ne ovat jo ongelma esimerkiksi Facebookissa.

Tästä sai äskettäin kärsiä Yhdysvaltain alahuoneen puhemies ja presidentti Donald Trumpin kärkäs arvostelija Nancy Pelosi, joka kuulosti hidastetulla videolla humalaiselta. Facebook ei poistanut videota, minkä jälkeen yhtiön omistamassa Instagramissa on julkaistu väärennetty video jopa Facebookin perustajasta ja toimitusjohtajasta Mark Zuckerbergista.
Puheväärennösten tutkijat näkevät teknologiassa myös hyötyjä. Esimerkiksi elokuvissa ei ole pakko filmata kohtauksia uudestaan, jos näyttelijöiden virheet vuorosanoissa voidaan korjata jälkikäteen.

Teknologian varjopuolet ovat kuitenkin ilmeisiä. Viime kädessä tulee jopa pohtia, mikä on videoitujen todisteiden arvo oikeusistuimissa tilanteessa, jossa väärän tuomion mahdollisuus vakuuttavien väärennösten vuoksi on ilmeinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt