5g-liittymät eivät tuo datakattoja, mutta palvelutasolla voidaan tehdä voittoa – vaarantuuko verkkoneutraliteetti? - Digitoday - Ilta-Sanomat

Näin 5g muuttaa kännykkäliittymien hinnoittelua – yksi suuri muutos

Teleoperaattorit eivät aio siirtyä datakattohinnoitteluun 5g-liittymissä. Lisätuloja aiotaan hankkia palvelutasolla. Linjaus hipoo verkkoneutraliteetin rajoja.

Suomen teleoperaattorit pystyttävät parhaillaan 5g-verkkoja. datakattoja ei ole luvassa, mutta muita uusia hinnoittelumalleja kylläkin.­

29.5.2019 7:00

Suomessa mobiilidata on kansainvälisesti vertailtuna halpaa. Samalla suomalaisten mobiilidatan tiedonsiirtomäärät kuuluvat maailman korkeimpiin.

Muun muassa viime vuoden lopussa julkaistun Rewheel/researchin raportin (pdf) mukaan suomalaisten maksama hinta mobiiliverkossa siirrettyä gigatavua kohti on maailman pienimpiä. Mediaanihinta gigatavulle on Suomessa 0,03 euroa, kun se on USA:ssa 5,80 euroa.

Syynä ovat Suomessa normiksi muuttuneet liittymät, joissa ei ole datakattoa.

Moni on pelännyt, että operaattoreilla on haluja muuttaa hinnoitteluaan aggressiivisemmaksi 5g:n myötä. Teknologiamurros voisi olla oiva hetki hintojen korottamiselle.

Elisa julkisti liittymät ensimmäisenä

Suomessa toimivista suurista operaattoreista ainoastaan Elisa on julkistanut 5g-hinnoittelunsa. Operaattori tarjoaa tällä hetkellä kahta liittymää, 600:n ja 1000:n megabitin 5g:tä. Tällä hetkellä nopeampi liittymä maksaa 49,90 euroa kuukaudessa ja hitaampi on 39,90 €/kk.

Elisa sanoo, ettei sillä ole aikeita siirtyä datakattoihin. Operaattorin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Antti Ihanainen kertoo 3/4g-aikana aloitetun rajoittamattomien liittymien myynnin jatkuvan myös tulevaisuudessa.

– Kuluttajat arvostavat rajattomuutta. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja tuotteet on helppo hinnoitella. Tätä ei ole syytä muuttaa, Ihanainen sanoo IS Digitodaylle.

Elisan ylläpitämän Suomen ensimmäisen kaupallisen 5g-verkon kattavuus on toistaiseksi varsin pieni. Se toimii tällä hetkellä Helsingin keskustassa, Vantaan Tikkurilassa, Espoon Karaportissa ja Otaniemessä sekä Tampereen, Turun ja Jyväskylän keskustoissa. Liittymä toimii kuitenkin 4g-verkon maksiminopeudella silloin, kun 5g:tä ei ole tarjolla.

Telia: Ei datakattoa, hinnoittelumalleja tutkitaan

Vaikka Telia ei ole vielä julkistanut 5g-tuotteitaan tai hinnoitteluaan, uusiin liittymiin ei ole tulossa käyttömäärään perustuvaa hinnoittelua.

– Emme suunnittele datakattoa, tämä on selkeä viestimme, sanoo Telia Suomen 5g-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

Koistinen ei paljasta Telian 5g-tuoteperheen lanseerauspäivää, mutta sen valmistelut ovat ”hyvässä vauhdissa”.

Telia tutkii parhaillaan erilaisia liiketoimintamalleja yritysmaailman ja teollisuusautomaation puolella. Siellä on mahdollista toteuttaa muun muassa pieneen viiveeseen ja muihin liittymän ominaisuuksiin liittyvää hinnoittelua, jollaisia saattaa olla mahdollista tuoda kuluttajatuotteisiin myöhemmin.

EU on linjannut, että koko Euroopan unionin alueella vallitsee verkkoneutraliteetti. Se tarkoittaa sitä, että teleoperaattorien on käsiteltävä kaikkea verkkoliikennettä samanarvoisesti, eikä rahalla ole mahdollista ostaa ”ohituskaistaa” muuhun liikenteeseen nähden.

Aikooko Telia silti ottaa käyttöön liikenteen priorisoinnin joissakin liittymissä?

– Siinä muodossa, missä sitä nykyisin erikoissovelluksissa käytetään, se ei varmaankaan yleisty. Mutta tutkimme teknologian tuomia mahdollisuuksia. Tällä hetkellä ei ole sellaista, jonka perusteella voisin sanoa asioiden muuttuvan. Yhdessä Traficomin kanssa katsomme, miten asiat etenevät, Koistinen sanoo.

DNA: verkon viipaloinnista uusi bisnesmalli

DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen vakuuttaa, että rajattomat liittymät säilyvät myös 5g-aikana. Kaupallisia liittymiä nähdään ”kesän jälkeen”, kun markkinoilla alkaa olla kunnolla kaupallisia päätelaitteita – eli puhelimia ja reitittimiä.

Perinteisten liittymien rinnalle tulee kiinteäksi 5g:ksi (fixed wireless access) kutsuttu bisnesmalli. Kyseessä on kotien kiinteän laajakaistan korvaava tuote, jossa talon ulkoseinään kiinnitetään 5g-sim-kortilla varustettu, lähimpään tukiasemaan suunnattu mokkula. 5g-yhteyttä jatketaan talon sisällä kiinteällä verkkokaapeloinnilla, jonka päässä on reititin.

– Siinä hyödynnetään 5g-verkon viipalointi- eli slicing-tekniikkaa. Sillä pystytään antamaan nopeuden laatutakuu 5g-liittymälle, Väisänen sanoo.

Laatutakuu tarkoittaa sitä, että liittymän omistajille varataan oma osa 5g-tukiaseman kaistasta. Tietty miniminopeus on aina asiakkaan käytettävissä, vaikka tukiasema olisi muuten ruuhkautunut.

– Se on toinen hinnoittelumalli, jolla tulemme ulos, Väisänen selittää.

Kiinteän 5g:n hinnoittelu on määrä asettaa lähelle vastaavia kiinteitä kotien kaapeli- tai laajakaistayhteyksiä. Ilman laatutakuuta toimitettavien liittymien hintataso puolestaan seurailee nykyisten mobiililiittymien hinnoittelua.

Muutkin DNA:n tulevista hinnoittelumalleista voivat perustua verkon viipalointiin. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi satama-alueiden itseohjautuvat järjestelmät. Väisäsen mukaan suunnitelmat eivät ole nykyisen nettineutraliteettitulkinnan vastaisia.

– Olemme keskustelleet tästä viranomaisten kanssa. Toistaiseksi olemme saaneet vihreää valoa etenemisen osalta, Väisänen kertoo.

Verkkoneutraliteettia on koeteltu aiemminkin

Operaattorit ovat kokeilleet nettineutraliteetin rajoja aiemminkin. Telia myi toissa vuonna 4g-liittymää, jossa palvelusta maksava asiakas on joissakin tilanteissa saattanut nauttia nopeammasta yhteydestä kuin muut mobiilikäyttäjät samalla alueella. Viranomaisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen Telia luopui ominaisuudesta.

DNA puolestaan kritisoi neljä vuotta sitten verkkoneutraliteettia nykymuodossaan. Tämä ei kuitenkaan johtanut dataliikenteeltään priorisoituihin liittymiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?