Väärä mies pidätettiin: Syyttää Applen kasvontunnistusta

Julkaistu:

Tekoäly
Opiskelija syyttää Applen tekoälyä erehdyksestä. Applen mukaan tekoälyä ei edes ollut.
18-vuotias Ousmane Bah haastaa Applen oikeuteen ja hakee miljardin dollarin korvausta väärästä pidätyksestä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC, jonka mukaan Bah pitää syyllisenä Applen tekoälyä.

Bah pidätettiin viime vuonna erheellisesti Apple Store -kauppojen ryöstämisestä neljässä osavaltiossa Yhdysvalloissa. Opiskelijan mukaan Applen kasvontunnistus linkitti kauppojen videotallenteet hänen nimeensä tehden hänestä epäillyn.

Apple kuitenkin kertoi BBC:lle, ettei se edes käytä kaupoissaan kasvontunnistusta. Asiaan perehtynyt rikostutkija oletetusti kertoi Bahille, että varas luultavasti käytti hänen varastettua ajokorttiaan. Tämä voi selittää sen, miksi Bah joutui ensiksi vastuuseen varkauksista.

Applen vuonna 2017 iPhone X:ssä esittelemä kasvontunnistustekniikka herätti tuoreeltaan huolia. Yhdysvalloissa jopa pohdittiin, voiko poliisi avata käyttäjän puhelimen yksinkertaisesti osoittamalla sillä omistajan naamaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt