Peliarvostelu: Generation Zero vie 80-luvun Ruotsiin, joka ei olekaan kovin hurmaava paikka

Julkaistu:

Peliarvostelu
Kaverin kanssa parhaiten toimiva Generation Zero vie 80-luvun Ruotsiin, joka on joutunut tappajarobottien haltuun.
80-lukulainen Ruotsi on idylli, jota ei enää ole. Näin ei silti olisi tarvinnut olla, sillä ruotsalaisen Avalanche Studiosin Generation Zero piirtää kansankodista varsin toisenlaisen kuvan.

Sattui nimittäin niin, että tappajarobotit ottivatkin vallan kanelipullien ja onnellisten ihmisten maassa. Hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen, sillä pelaaja pääsee vapauttamaan maata inhotuksista ruotsalaisten pitkän ja kunniakkaan sotataidon perinteitä kunnioittaen.

Näistä näkökulmista lähtökohdista käynnistyy avoimeen maailmana perustuva toimintapeli, jonka julkaisija kehuu olevar parhaimmillaan kaverin kanssa.

Mistä nämä robotit tulivat?

Lomaltapaluu voisi tapahtua mukavamminkin. Venevajassa pimeässä ihmetellessä löytyy nopeasti kaikkea tarpeellista, kuten taskulamppu ja ensiapupakkauksia. Peli opastaa eteenpäin.

Kotitalon koluamisen jälkeen siirrytään kotitielle, josta hylätystä poliisisaabista löytyy pistooli. Pyssylle tuleekin nopeasti käyttöä, kun paikalle astelee mekaaninen lehmä konepistoolit selässään. Onneksi robotin tähtäyspiirit ovat ilmeisesti hieman kärähtäneet ja sihti sitä luokkaa, että ladon oveen saattaa muutamalla kudilla osua, jos on ladossa sisällä.


Tämän jälkeen sitten jatketaankin avoimessa maailmassa aluksi lähinnä tehtäviä seuraten. Myöhemmin maailmaa avautuu enemmän ja pelaaja pääsee valitsemaan, mitä tekee missäkin järjestyksessä ja millä tyylillä.

Ne hyvät asiat

Ensin kehuja. Maailma on hyvin autenttinen ja kaunis. Huomaamatta ei jää, että ollaan Ruotsissa. Autot ovat järjestään Saabeja tai Volvoja, joiden takakontteihin asehullut ruotsalaiset ovat sulloneet ammuksia ja robojen hämäämiseen soveltuvaa tavaraa ilotulitteista hätäraketteihin.

Kuusimetsät luovat mukavaa tunnelmaa ja talot kalustettu tyylikkäästi kasarikalusteilla. Maisema polveilee kivasti jyrkistä rantakallioista peltoaukeille. Veteen tosin ei ole mitään asiaa, joten reitit pitää valita saarilta toisille siltojen kautta. Säänvaihtelut ovat pelissä nopeita ja välillä tuuli puhaltelee keltaisia lehtiä koivuista.


Äänimaisema on mukavan hiljainen, suorastaan aavemainen. Välillä syntikka-ambientti varoittaa lähistöllä oleilevista roboteista. Hauskaa on myös ruotsiksi puhuttujen puhelinvastaajien kuuntelu. Viestit on toki tekstitetty englanniksi. Pelistä löytyy myös historiallisia kuriositeettejä, kuten ruotsalaisten omintakeinen Stridsvagn-panssarivaunu ja Draken-hävittäjä.

Alkupelistä löytyy pyssyjä perinteisten kaavojen mukaan. Ensin pistooli, sitten haulikko ja kohta kivääri, johon aika nopeasti saa kiikaritähtäimen ja äänenvaimentimen. Seuraavaksi on vuorossa konepistooli ja rynnäkkökivääri. Kaikkia pyssyköitä voi viritellä ympäristössä lojuvilla ylipitkillä lippailla ja muilla perinteisillä tarvikkeilla.

Paljon löytyy myös vaatteita, jotka pääasiassa ovat kosmeettista karkkia moninpelissä. Osa vaatteista antaa muutakin iloa, kuten panssarointia tai tehokkaampaa hiiviskelyä.

...ja ne vähän huonommat

Sitten vähän enempikin marmatuksen aihetta. Näistä osa toivottavasti korjautuu tulevissa päivityksissä.

Lähetään kauniista maisemasta, jossa risuaitojen yli ei tunnu millään pääsevän. Silloin tällöin maa pettää alta, ja hahmo putoaa maan läpi osuen veteen. Tällöin peli palauttaa sankarin hieman taaksepäin, mistä seuraa uudelleenpudotus. Tässä vaiheessa tulee kiire päästä valikon karttaan, jotta voisi tehdä pikasiirtymän turvataloon.

Rakennukset eivät tunnu estävän näkyvyyttä, joten vihulaiset havaitsevat pelaajan rakennuksen takaa kuin avoimella maalla. Ammukset sentään eivät mene rakennuksista läpi.


Inventaario täyttyy vauhdilla. Ensiapupakkaukset, hämäyssoihdut ja muut tilpehöörit saa pikanäppäinten taakse, mutta kun niitä löytyy lisää, ne eivät siirry suoraan pikavalikkoon, vaan vievät inventaariosta uuden paikan.

Hiomattomuus on turhauttavaa, koska se johtaa valikkoramppaamiseen, jossa siirrellään tavaroita oikeisiin paikkoihin. Pelimaailma ei myöskään pysähdy valikkotilassa, joten kuulaa tulee nahkaan samalla, kun yrität siirtää kömpelösti ensiapupakkausta pikavalikkoon.

Maailma on valitettavan tyhjä, eikä saaristossa ei törmää muihin ihmisiin. Välillä löytyy ruumiita, joilta saa kerättyä ammuksia. Peliä tuntuu vaivaavan sama ongelma kuin Fallout 76:tta: Tehtävät saadaan puhelinvastaajista tai kirjeistä, eikä pelissä tule oikein minkäänlaista vuorovaikuttamisen tuntua. Tämä onneksi vähenee, kun kutsuu kaverin mukaan robottipieksäjäisiin.


Robotit tuntuvat tyhmiltä ainakin alkuun. Robottilehmät säntäilevät päättömästi pitkin kyliä ammuskellen miten sattuu. Ne sentään osaavat kutsua kaverit mukaan mättäjäisiin.

Vihollisia vaivaa yleisemminkin tekoälyttömyys. Ne havaitsevat pelaajan etäisyyden käydessä tarpeeksi pieneksi, jopa rakennusten läpi. Kun niitä pakenee tarpeeksi kauas, robot lopettavat jahtaamisen ja jatkavat haahuilua pelimaailmassa.

Bunkkereista löytyy äärimmäisen rasittavia silmille hyppiviä robottihämähäkkejä. Pelin tehtävien kannalta oleellisia paikkoja vartoi isompia ja vahvempia tappokoneita.

Moninpelinä Generation Zero on ihan hyvää viihdettä. Yksin pelatessa siinä haittaavat eniten perinteiset ja tylsät ”mene sinne ja hae jotain, jotta pääset ovesta X” -tehtävät. Pelimaailmaa on silti ihan mukava koluta kaverin seurassa.

Jos on tarpeeksi ikää, 80-luvun muistelu kaverin kanssa on ihan kelpo nostalgiatrippi.

Generation Zero

Testattu: PS4, saatavilla myös Windows, Xbox One

Julkaisija: Avalanche Studios

Ikäraja (PEGI): 16

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt