Gps-laitteet voivat pian seota – tärkeä takaraja lähestyy

Julkaistu:

Gps-paikannus
Gps-järjestelmä voi kohdata pienimuotoisen sekaannuksen huhtikuun alussa.
Paikannuksessa erittäin yleisesti käytetty gps-järjestelmä (global positioning satellite) kohtaa pian takarajan, joka voi aiheuttaa hämminkiä joissain vanhoissa tai päivittämättä jääneissä laitteissa. Asiasta kertoo Yhdysvaltain turvallisuusministeriö (pdf), jota muun muassa The Register ja ZDNet lainaavat.

Takaraja koittaa 6. huhtikuuta. Silloin gps-signaaleissa käytetty viikkonumero palaa takaisin nollaan. Taustalla on se, että viikkonumero ilmaistaan kymmenen bitin numerona, joka yltää 1023 asti. Tämänhetkinen jakso alkoi elokuussa 1999 ja siis päättyy 6. huhtikuuta 2019.

Muun muassa älypuhelimet nojaavat laajasti gps:ään paikannuksessa, mutta ne käyttävät rinnalla myös muita paikannusmenetelmiä. Esimerkiksi useat karttasovellukset, kuten Google Maps, käyttävät gps:ää, tosin ne saattavat toimia enemmän tai vähemmän hyvin ilmankin.

On mahdollista, että viikkosiirtymä aiheuttaa häiriöitä tuoden mieleen vuosituhannen vaihteessa pelätyn y2k-bugin. Tosin jotkut arvioivat, että gps-siirtymään ei ehkä ole varauduttu yhtä hyvin.

Ongelman ei pitäisi vaikuttaa nykyaikaisiin gps-vastaanottimiin. Noin vuoden 2010 jälkeen valmistettujen laitteiden pitäisi toimia normaalisti siirtymän jälkeen, kunhan ne noudattavat gps-standardia ja tiedostavat siirtymän. Muussa tapauksessa laite voi luulla, että päivämäärä on esimerkiksi 6. tammikuuta 1980, jolloin laitteen sijaintia ei enää pystytä määrittämään.

Tavallinen kuluttaja ei voi tehdä asialle kovin paljoa. Tärkeintä on tarkistaa, että esimerkiksi vanhempi autossa käytetty erillisnavigaattori on saanut mahdolliset ohjelmistopäivitykset. Tutustu valmistajan käyttöohjeisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt