Digitoday

K-18-peliarvostelu: Resident Evil 2 on herkullisen kauhea aikamatka 90-luvulle

Julkaistu:

Vuonna 1998 ensi kertaa nähty selviytymiskauhun klassikko ajettiin modernin lihamyllyn läpi. Lopputulos lämmittää.
Elokuvien kohdalla tieto remakesta, eli uusintafilmatisoinnista, herättää yleensä vaivautunutta tuhahtelua. Pelkistetyt juonet, yliampuvat toimintakohtaukset ja klassikoiden kehno tulkitseminen on tullut vuosien mittaan harmillisen tutuksi. Onkin riemullista havaita, kuinka hyvin remake voi palvella peligenreä.

Capcomin selviytymiskauhun klassikko Resident Evil 2 tuli julki 3d-korttien aallonharjalla vuonna 1998. Ensimmäisen osan saama valtava huomio asetti tekijöille valtavat paineet, mutta kunnianhimoa riitti ja tarina laajeni kirotusta kartanosta maanpäälliseksi helvetiksi muuttuvaan Raccoon Cityn kaupunkiin.

Ensiosan tavoin päähahmoja oli kaksi: ensimmäistä päivää poliisina aloittava Leon S. Kennedy ja veljeään tapaamaan saapuva opiskelija Claire Redfield joutuvat keskelle hallitsematonta tapahtumien vyörytystä. Hahmojen tarinat lutviutuvat rinnakkain, ja Leonin tekemiset näkyvät Clairen tarinassa ja päinvastoin.


Laadukkuudestaan ja nokkeluudestaan huolimatta Resident Evil 2:n kohtalo oli jäädä aimo harppauksia kehittyvän 3d-tekniikan alle, ja jo muutamaa vuotta julkaisemisensa jälkeen se näytti verrattain kömpelöltä.


Varsinkin tästä syystä 20 vuotta myöhemmin valmistunut Resident Evil 2:n remake on enemmän kuin tervetullut. Visuaalisesti peli on hiottu vastaamaan nykyhuippua ja ensimetreiltä asti peli on todella komea. Myös kontrollit on hiottu nykypäivään, ja 90-luvun tiettyihin paikkoihin sidotusta, staattisesta kameranäkymästä on aiheellisesti luovuttu.


Vanhan liiton pelaajalle modernisointia kiintoisammaksi tulee nopeasti kuitenkin se, mitä alkuperäisestä on jäänyt jäljelle. Ehkä eniten pelaajakansaa jakoi aikoinaan pelin tallennus: oman urakan sai talteen harvakseltaan sijoitetuilla kirjoituskoneilla, joihin tarvittiin vielä erillinen mustepatruuna. Vuonna 2019 mustetta ei enää tarvitse kanniskella mukana, ellei erikseen sitä halua tehdä hardcore-moodissa. Tallennus on vapaata, vaikka ahdistavuus siitä ehkä hieman kärsiikin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toinen nykypelaajista erikoiselta tuntuva piirre on pelaajahahmon pieni kantokyky. Inventaario tulee varsinkin alussa nopeasti täyteen ja jatkuvasti joutuu miettimään, mistä on valmis luopumaan. Tästä periaatteesta on pidetty kiinni, mikä tuokin hauskan tuulahduksen menneestä.


90-luvulta kotoisin olevat pelaajahahmot ovat uskollisia vanhoille periaatteille myös siinä, että akrobatiaa ei harrasteta: auton konepellin tai roskiksen yli ei hypätä, vaan ne kierretään tunnontarkkaan vaikka keskellä tulitaistelua...

Resident Evil 2 on haastava peli. Kuten kauhugenressä on tullut aiemminkin selväksi, pitää elävää kuollutta ampua päähän että se talttuu. Jo alkumetreiltä saakka lähestyvät vihulaiset tanssivat omituista humalaisen balettiaan, jolloin otsalohkoon sihtaamisesta tulee armoton urakka. Normaalilla vaikeusasteella huomasin useaan otteeseen upottaneeni tusinakalmoon toistakymmentä kallisarvoista patruunaa. Selviytymiskauhun parhaita elementtejä on avuttomuuden tunne, kun viimeiset resurssit hupenevat ennen aikojaan ja paniikki alkaa hiipiä pintaan.


Viime vuonna Resident Evil -pelisarja aloitti vahvan paluun yksin pimeässä -kauhun pariin Resident Evil 7: Biohazard -osalla. Nyt käsillä oleva kakkososa jatkaa hienosti tätä perinnettä. Hauska huomata, että eräs pitkäikäisimmistä pelisarjoista loi nahkansa löytämällä itsensä uudelleen!

Lue lisää: K-18-peliarvostelu: Selviytymiskauhu Resident Evil 7 Biohazard: Gold Edition on aidosti pelattava ja pelottava

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt